Verkkokauppatuotteista noin 30 prosentilla hinta on noussut viimeisen 30 päivän aikana, selviää hintavertailupalvelu Hintaoppaan hintatiedoista. Noin 15 prosentilla…
Takavuosina ihmiset odottivat innolla joulun jälkeisiä alennusmyyntejä, joiden avulla kaupat tyhjensivät varastojaan. Nykyisin alennusjaksoja on pitkin vuotta ja…
Suomalaiset lähettävät postia yhä kekseliäämmissä pakkauksissa – salaattibaarirasiat, hammasharjapaketit ja eläinruokapakkaukset ovat nyt osa Postin lajittelukeskusten arkea. Esimerkiksi…
Uutuuskirja: Wolt teki kesällä 2015 muutoksen toiminnassaan, mikä johti yhtiön menestykseen ja 7 miljardin euron yrityskauppaan. Keskiviikkona 10.11.2021…
Suomessa toimivien verkkokauppojen myynti on elpymässä, kertoo Kaupan liitto. Verkkokauppojen yrityskyselyn, niin kutsutun Verkkokauppapulssin, mukaan myynti kasvoi lähes…
Suomessa toimivien verkkokauppojen myynti on elpymässä, kertoo Kaupan liitto. Verkkokauppojen yrityskyselyn mukaan myynti kasvoi lähes viisi prosenttia huhti–kesäkuussa…
Syyskuussa Espooseen avataan hävikkiruokakauppa. Tältä näytti Raision pop up -kaupassa. Fiksuruoka Hävikkiverkkokauppana tunnettu Fiksuruoka kertoo tiedotteessaan avaavansa ensimmäisen…