OAJ esittää uutta tukea lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle. OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron mukaan malli tukee hallituksen tavoitetta nostaa Suomen…
Suomalaisyhtiö alkoi käyttää tekoälyä työnhakijoiden haastattelemiseen. Vammaispalveluita tuottava suomalaisyhtiö Validia on ryhtynyt käyttämään rekrytoinnissaan tekoälyä. Yhtiö käyttää sitä…
Keskimääräiset kuukausittaiset kokonaiseläkkeet ovat kasvaneet 160 eurolla vuosina 2014–2024. Vanhuuseläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke oli 2 194 euroa kuukaudessa vuonna…
Neuvotteluilla haetaan kustannussäästöjä ja arvioidaan uudelleen yrityksen työvoimatarve. Avaa kuvien katselu Umicore työllistää Kokkolassa yli 400 henkilöä. Kuva:…
Tieteentekijöiden liitto on palkinnut tutkija ja tietokirjailija Timo R. Stewartin vuoden tieteentekijäksi. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa. Stewart…
Skeleton Technologies juhli virallisia avajaisiaan Varkauden tehtaalla ja tarjoili samalla hienoja uutisia suunnitelmistaan. Yhtiö suunnittelee noin 50 miljoonan…
Yhdysvalloissa lentoliikennettä vähennetään perjantaista alkaen liittovaltion hallinnon sulun vuoksi. Liikenneministeri Sean Duffyn mukaan lentoja vähennetään kymmenesosan verran 40…