16 poliitikkoa kuoli juuri ennen vaaleja. Spekulaatiot lähtivät liikkeelle, vaikka kuolemat johtuvat poliisin mukaan luonnollisista syistä. Seitsemän AfD:n…
Republikaanien ja demokraattien välillä on käynnissä osavaltiosta toiseen leviävä kilpailu vaalipiirikarttojen muuttamiseksi oman puolueen eduksi. Utahin osavaltion tuomari…
Presidentti Donald Trump on ajanut vaalikarttojen uusimista Teksasissa, jotta republikaanit säilyttävät enemmistön kongressissa ensi vuoden välivaaleissa. Texasissa lainsäätäjät…
Vaalipiirien rajoja muutettiin presidentti Donald Trumpin pyynnöstä. Yhdysvalloissa Texasin osavaltion edustajainhuone on hyväksynyt uuden republikaaneja suosivan vaalipiirijaon. Texasin…
Serbiassa hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet viidettä iltaa peräkkäin. Sunnuntaina mielenosoittajat kerääntyivät jälleen maan pääkaupunkiin Belgradiin sekä muihin…
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha Oikeusministeriön tarkennetut ohjeet aiheuttivat muutoksia vaalilautakunnissa eri puolella Keski-Suomea. Avaa kuvien katselu…
”Viestintävälineitä voidaan hyödyntää kuin aseita. Aiemmin sellainen oli mahdollista vain hallituksille”, Ryan Merkley sanoo. Www-sivujen isä Tim Berners-Lee…