Venäjän presidentti saapuu Intiaan ylistettynä sankarina. Mies maalasi Mumbaissa kuvia, joiden ohessa puhutaan Venäjän ja Intian ”ikuisesti jatkuvasta…
Venäjän Suomen-suurlähettilään puhetta oli kuuntelemassa noin 200 osallistujaa. Venäjän federaation suurlähetystö Helsingissä toukokuussa 2022. Ismo Pekkarinen Venäjä-mieliset Naapuriseura…
Putin lämmittelee tänään välejään Intiaan, jota Yhdysvallat painostaa irtautumaan Venäjästä. Intia on venäläisöljyn suurimpia ostajia. Yhdysvallat yrittää ajaa…
Valkoisen talon joulukoristelu on paljastettu. Joulukuusi saapui Valkoiseen taloon marraskuun 24. päivä hevoskyydillä. Michiganista tuotu puu sijoitettiin Yhdysvaltain…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti uusista kovista otteista. Venezuelan presidentti Nicolas Maduron mukaan maa on valmis puolustautumaan Yhdysvaltoja…
Putin piti puhetta Russia Calling -investointitapahtumassa samaan aikaan, kun tapaamisen Trumpin erityislähettilään kanssa olisi pitänyt jo alkaa. SERGEI…
Martti Koskenniemen mukaan Yhdysvaltojen toimet Karibianmerellä ovat lähtökohtaisesti laittomia. Puolustusministeri Pete Hegseth on joutunut ensimmäisen vuotensa aikana aiheuttanut…
Pääministeri Petteri Orpo ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson pitävät tiedotustilaisuuden. Pääministeri Petteri Orpo (kok) pitää tiedotustilaisuuden Hanasaaressa tiistaina…
Asiantuntija avaa Yhdysvaltojen ja Venäjän salaisten suunnitelmien sisältöä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin edustajat, erityislähettiläs Steve Witkoff ja vävypoika…