Oppimalla Ukrainalta ja vahvistamalla tuottavuutta Eurooppa pystyy rakentamaan uskottavan pelotteen, kirjoittaa taloustieteilijä Elina Ribakova Financial Times -lehdessä. Avaa…
Trumpin hallinnon perjantaina julkaisemassa strategiassa Yhdysvaltain linjaus Venäjää kohtaan on aiempaa pehmeämpi ja korostaa rajoitettua yhteistyötä. Avaa kuvien…
Venäjän drooni osui suojakuoreen helmikuussa. Tshernobylin ydinvoimalan ylle rakennettu teräksinen suojakuori on vaurioitunut eikä enää estä säteilyn leviämistä…
Taistelut ovat jatkuneet koko syksyn ajan kiivaina Donetskin alueella sijaitsevassa Pokrovskissa ja sen itäpuolella sijaitsevassa Myrnohradissa. Venäjän presidentti…
Ukrainan sotilastiedustelu (HUR) kertoo iskeneensä venäläiseen MiG-29-hävittäjään ja tutkajärjestelmään Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Asiasta kertoo The Kyiv Independent.…
Ukraina avasi marraskuun lopulla sodassa uuden rintaman hyökkäämällä Mustallamerellä kulkevia Venäjän varjolaivaston aluksia vastaan. Turkin edustalla kulkeneita tyhjiä…
Saksalaislehti Der Spiegel julkaisi vuodettuja tietoja Euroopan johtajien puheluista. Niistä paljastuu, että Euroopassa on epäluottamusta Yhdysvaltoja kohtaan. Avaa…
Noin kolmannes suomalaisista suuryrityksistä on kartoittanut liiketoimintamahdollisuuksia Ukrainassa sodan päättymisen varalta, selviää OP Pohjolan tutkimuksesta. Enimmäkseen suuryritykset ovat…