Amerikkalaiset äänestivät tiistaina New Yorkin pormestarista sekä New Jerseyn ja Virginian kuvernööreistä. New Yorkin pormestariehdokas Zohran Mamdani kävi…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi 60 minuuttia -ohjelman haastattelussa, että Nvidian tehokkaimmat sirut toimitettaisiin ainoastaan yhdysvaltalaisille yrityksille. Trump…
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole joustanut tuumaakaan demokraattien vaatimusten alla. AOP Yhdysvalloissa rikotaan huomenna keskiviikkona ennätys, kun…
Noin 42 miljoonaa vähävaraista yhdysvaltalaista saa tässä kuussa vain noin puolet normaalista ruoka-avustaan, viranomaiset kertoivat maanantaina. Ruoka-apuohjelman varat…
Kaikki ei täsmää Trumpin terveystarkastusta koskevissa tiedoissa, asiantuntija sanoo. Yhdysvalloissa kysellään edelleen, mikä Trumpia vaivaa. AOP Yhdysvalloissa keskustelu…
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus on laskenut toistaiseksi alimmalle tasolleen hänen toisen kautensa varrella uutiskanava CNN:n teettämässä mittauksessa.…
Halloween-teollisuus tärisee kauhusta Trumpin Kiina-tullien, ilmastonmuutoksen ja USA:n hallinnon sulun edessä. Uskaltavatko kuluttajat ostaa rajusti kallistunutta tavaraa, pohtii…
Yhdysvaltain presidentin lähisukulainen pääsee näyttämään taitojaan ammattilaisten seassa. Donald ja Kai Trump kuvattiin yhdessä Valkoisen talon pihalla syyskuun…
Yhdysvaltain entinen varapresidentti Kamala Harris vihjasi jatkosuunnitelmistaan. Kamala Harris on ”ehkä” asettautumassa uudelleen ehdolle. Kuvituskuva. Stella Pictures, AOP…
Trumpille hyviä uutisia Iltalehti Yhdysvalloissa oikeus antoi luvan kansalliskaartin lähettämiselle Portlandiin Etelä-Suomen Sanomat Trump sai oikeudelta luvan lähettää joukkoja Portlandiin Ilta-Sanomat…
Trump menettää kannatusta merkittävässä äänestäjäryhmässä, yhdysvaltalainen Newsweek kertoo. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on menettänyt kannatusta hänelle tärkeässä äänestäjäryhmässä.…