OnePlus valmistautuu julkaisemaan seuraavan lippulaivapuhelimensa, ja tällä kertaa se saattaa onnistua ohittamaan Samsungin nopeudessa. Tuore vuoto vihjaa, että…
RedMagic 11 Pro -sarja erottuu jäähdytysratkaisullaan. Lokakuussa tullaan näkemään lukuisia huippupuhelinjulkistuksia, kun monet valmistajat esittelevät uutuuksiaan uuden sukupolven…
Tekoälyyn liittyvät jättimäiset sopimukset ovat mullistaneet puolijohdemarkkinoita. AMD kertoi vahvasta yhteistyöstä OpenAI:n kanssa ja että OpenAI tekee sijoituksen…
Patenttihakemuksen perusteella Samsungin tulevassa taittuvanäyttöisessä puhelimessa on peräti kolme akkua. Samsungin odotetaan julkaisevan tänä vuonna ensimmäisen kolmesti taittuvan…
Testasimme Googlen uuden 949 euron lähtöhintaisen Pixel 10 -älypuhelimen uudella Tensor G5 -piirillä. Google julkisti 10. sukupolven Pixel-älypuhelimensa…
Susia karkottavat uudet laitteet koettiin hyödyllisiksi niitä testanneilla eläintiloilla, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta STT:lle. Tänä vuonna päättyvän Luonnonvarakeskuksen (Luke)…
samsung Galaxy Watch8 Classic tekee mitä siltä odotetaan: se palauttaa uusimpien mallien joukkoon kierrettävällä kehällä varustetun kelloversion. Kokonaisuus…