Äänekosken Taiteilijaseura ry:n 50. kesänäyttely Puoli vuosisataa taidetta tuo nähtäville jäsenten taidetta eri aikakausilta, teoksia on sekä taiteilijaseuran…
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen valittu Kestävä Pohjola -valiokunnan puheenjohtajaksi – Pohjoismaiden päättäjien tulee ottaa ilmastokriisi vakavasti30.10.2025 15:50:05 EET…
Läntisellä Weddellinmerellä Etelämantereen rannikolla sijaitsee yksi maailman vaikeakulkuisimmista merialueista. Siellä vesi on ympäri vuoden lähellä jäätymispistettä ja merenpohja…
Lapin ammattikorkeakoulun Lumen-verkkolehden ensimmäinen numero ilmestyi joulukuussa 2015. Juhlanumeron teemaksi valikoitui itseoikeutetusti Lapin luonto. Lumen-lehti perustettiin kymmenen vuotta…
Ilta-Sanomien lukijoiden lähettämissä videoissa toistuvana teemana on Suomen luonnon erikoisuudet. Asiantuntijat kerääntyivät Sanomataloon pohtimaan sitä, mitä noilla videoilla…
Krokotiilit kulkeutuvat kaupunkeihin, kun vesi nousee. Sieltä ne etsivät ruokaa. Avaa kuvien katselu Pienehkö krokotiili odottamassa palautusta Meksikossa.…
Nyt on paras aika suunnata suolle poimimaan karpaloita. Niiden sato kypsyy loppusyksystä. Pikkukarpaloa tavataan yleisemmin Pohjois-Suomessa, isokarpalo kasvaa…
Vihreiden varapuheenjohtaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää Risto Sulkavan “Green Barrier” -ehdotusta erinomaisena. Soiden lisäksi hän kiinnittäisi…
TIEDOTE Julkaisuvapaa heti Saimi Hoyer inspiroi luonnon ja yrittäjyyden äärellä Kajaanissa 8.11.2025 Kainuun ammattiopisto ja KantriLuonto-hanke kutsuvat luonnosta…