{"id":175755,"date":"2026-02-21T08:13:08","date_gmt":"2026-02-21T08:13:08","guid":{"rendered":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/175755\/"},"modified":"2026-02-21T08:13:08","modified_gmt":"2026-02-21T08:13:08","slug":"400-kiloa-irtokarkkeja-hanna-vihrialan-allure-on-ars-fennica-nayttelyn-houkuttelevin-teos","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/175755\/","title":{"rendered":"400 kiloa irtokarkkeja \u2013 Hanna Vihri\u00e4l\u00e4n Allure on Ars Fennica -n\u00e4yttelyn houkuttelevin teos"},"content":{"rendered":"

Kuvataiteilija Hanna Vihri\u00e4l<\/strong>\u00e4 tuijottaa vuoroin puhelintaan, vuoroin ohjetaulua Tampereen Ratapihankadun parkkipaikalla. Sitten h\u00e4n n\u00e4pp\u00e4ilee koodin, mutta mit\u00e4\u00e4n ei tapahdu. <\/p>\n

\u201dOotas nyt hetkinen. T\u2013P\u2013S, eikun \u00f6\u00f6, t\u00e4h\u00e4n tarviikin sen pidemm\u00e4n\u201d, h\u00e4n tuskailee. <\/p>\n

Ja sitten seuraa selitys. <\/p>\n

\u201dMulle ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n t\u00e4llaiset asiat on el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 vaativampia kuin joku ison projektin vet\u00e4minen.\u201d<\/p>\n

Isojen projektien vet\u00e4misest\u00e4 Vihri\u00e4l\u00e4ll\u00e4 on paljon kokemusta. Esimerkiksi h\u00e4nen Allure-teoksensa oli sellainen.<\/p>\n

Allure, houkutus, on t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 esill\u00e4 Ars Fennica -kuvataidekilpailun ehdokasn\u00e4yttelyss\u00e4 Helsingin taidemuseo HAMissa. Viisimetrinen ilmassa leijuva orkidea on rakennettu liimaamalla 400 kiloa irtokarkkeja 4\u2009408 ter\u00e4svaijeriin. Yhdeks\u00e4n assistenttia kiinnitti karkkeja yli puolen vuoden ajan tietokonemallinnoksen suunnitelman mukaan. <\/p>\n

K\u00e4vi ilmi, ett\u00e4 mansikan muotoiset viinikumit tarttuivat vaijereihin huonosti. Niit\u00e4 putoili museon lattialle viel\u00e4 ripustuksen yhteydess\u00e4. Sen sijaan Tutti Frutti Passion oli t\u00e4ydellinen taidekarkki. <\/p>\n

Kun Ars Fennica -n\u00e4yttely avautui lokakuun lopussa, museon kakkoskerroksessa leijaili makea tuoksu. Se on jo haihtunut, mutta silti teos nimens\u00e4 mukaisesti houkuttelee ihmisi\u00e4. Karkkikukasta on julkaistu Instagramiin ja muihin somekanaviin enemm\u00e4n kuvia kuin muista n\u00e4yttelyn teoksista yhteens\u00e4.<\/p>\n

Hanna Vihri\u00e4l\u00e4 ei noita kuvia n\u00e4e, sill\u00e4 h\u00e4n ei ole sosiaalisessa mediassa. Siihen on sama syy kuin karkin k\u00e4ytt\u00e4miseen taide\u00adteos\u00adten v\u00e4lineen\u00e4: h\u00e4n on helposti addiktoituva ihminen. <\/p>\n

Vaikka<\/strong> Petsamon kaupunginosassa sijaitsevan omakotitalon pihaa peitt\u00e4\u00e4 paksu lumikerros, paikan tunnistaa helposti taiteilijan reviiriksi. Puutarhassa n\u00f6k\u00f6tt\u00e4\u00e4 kolme veistosta. Kaksi koiraa ja naishahmo. <\/p>\n

\u201dNoi kaksi on mun t\u00f6it\u00e4\u201d, Hanna Vihri\u00e4l\u00e4 sanoo ja osoittaa koiria. <\/p>\n

\u201dJa toi on Frankin.\u201d <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4n puoliso Frank Kappas<\/strong> valittiin aikanaan vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Pian sen j\u00e4lkeen h\u00e4n kuitenkin hylk\u00e4si kuvataiteilijan uran ja alkoi opettaa astangajoogaa. <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4n ja Kappaksen lapsi sai aikanaan koulussa teht\u00e4v\u00e4n: kerro, mit\u00e4 vanhempasi tekev\u00e4t ty\u00f6kseen. <\/p>\n

\u201dH\u00e4n kirjoitti, ett\u00e4 is\u00e4 haluaisi joogata, mutta tekee remontteja. Se oli siis korona-aikaan, kun tunnit olivat katkolla. Ja ett\u00e4 \u00e4iti j\u00e4rjestelee helmi\u00e4 ja on tosi tarkka niist\u00e4\u201d, Vihri\u00e4l\u00e4 sanoo ja nauraa. <\/p>\n

H\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n kuvaus kuulostaa v\u00e4h\u00e4n silt\u00e4, ett\u00e4 \u00e4iti asuu pehmustetussa huoneessa ja j\u00e4rjestelee siell\u00e4 helmi\u00e4\u00e4n. <\/p>\n

Oikeasti se viittaa siihen, ett\u00e4 irtokark\u00adkien lis\u00e4ksi Vihri\u00e4l\u00e4 on tehnyt suuria, ilmassa roikkuvia taideteoksia my\u00f6s akryylihelmist\u00e4.<\/p>\n

Helmien ja karkkien lis\u00e4ksi Vihri\u00e4l\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 t\u00f6iss\u00e4\u00e4n paljon muitakin materiaaleja. Oikeastaan huomiota her\u00e4tt\u00e4v\u00e4t materiaalit ovat h\u00e4nelle tunnusomaisia piirteit\u00e4 taiteilijana.<\/p>\n

On halkaistuja kivi\u00e4, sokeripaloja, alumiiniin valettuja pehmoleluja, surusidontanauhoja, hiekoitussepeli\u00e4 ja koirankarvoja. <\/p>\n

Teokset ovat helposti l\u00e4hestytt\u00e4vi\u00e4, mutta samaan aikaan niist\u00e4 on vaikea p\u00e4\u00e4st\u00e4 ihan kokonaan perille. Mit\u00e4 karkkikukka tai surusidontanauhoista muodostuva G-sarjan mersu oikeastaan tarkoittaa? <\/p>\n

Menn\u00e4\u00e4n sis\u00e4\u00e4n pohtimaan. Vihre\u00e4ss\u00e4 puutalossa asuu Vihri\u00e4l\u00e4n, puolison ja lasten lis\u00e4ksi kaksi koiraa, nelj\u00e4 kissaa ja yksi kameleontti. Juuri nyt sis\u00e4ll\u00e4 on kuitenkin harvinaisen rauhallista, sill\u00e4 kotona ovat vain kissat ja Veikko-beagle. <\/p>\n

\u201dVeikko on kiltti, mutta aika herkk\u00e4. Meill\u00e4 oli aiemmin kolme koiraa, mutta Maija poistui viime kes\u00e4n\u00e4.\u201d <\/p>\n

Koirista puhuminen ei ole pelkk\u00e4\u00e4 small talkia. Kun Vihri\u00e4l\u00e4 on saanut Mental Clarity -nimisen yrttiteen kuppeihin, h\u00e4n alkaa kertoa siit\u00e4, miten h\u00e4nest\u00e4 tuli taiteilija. Sit\u00e4 ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 olisi tapahtunut ilman koiria. <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4<\/strong> syntyi vuonna 1974 Oulaisissa, silloin noin kahdeksantuhannen asukkaan pikkukaupungissa Pohjois-Pohjanmaalla. Perheess\u00e4 oli viisi sisarusta ja l\u00e4\u00e4k\u00e4rivanhemmat. <\/p>\n

Vanhempien ty\u00f6paikka, aluesairaala, oli lapsillekin tuttu. Joka vuosi perheen jouluaatto alkoi sairaalan aamuhartaudella. Sen j\u00e4lkeen sy\u00f6tiin joululounas henkil\u00f6kunnan ruokalassa. Sitten mentiin katsomaan vauvoja osastolle numero yksi. Vastasyntyneille oli puettu tonttulakit.<\/p>\n

\u201dNe muistot sairaalasta on hyvi\u00e4. Silti oli aika pienest\u00e4 asti selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 en halua itse l\u00e4\u00e4k\u00e4riksi\u201d, Vihri\u00e4l\u00e4 sanoo. <\/p>\n

Koska vanhemmat olivat \u201daina t\u00f6iss\u00e4\u201d, j\u00e4lkikasvulla oli aikaa h\u00e4vit\u00e4 omiin maail\u00admoihinsa. Esimerkiksi naapurin lasten luokse piirt\u00e4m\u00e4\u00e4n. <\/p>\n

Is\u00e4n mets\u00e4stysharrastuksen takia perheess\u00e4 oli aina koiria. Ne olivat Vihri\u00e4l\u00e4lle pienest\u00e4 asti rakkaita. <\/p>\n

Jossain vaiheessa isoveli myi ty\u00f6kseen kirjasarjoja, ja sen vuoksi kotiin\u00ad kulkeutui alankomaalaisen kuvittajan Poortvliet Rienin<\/strong> teos Hau hau, oma koirani. Sen realistiset koirapiirustukset tekiv\u00e4t alakouluik\u00e4iseen Hanna Vihri\u00e4l\u00e4\u00e4n suuren vaikutuksen. <\/p>\n

\u201dNiist\u00e4 v\u00e4littyi sellainen v\u00e4litt\u00e4minen koiria kohtaan, jonka tunnistin. Oli osattu kuvata el\u00e4imi\u00e4 niille luontaisissa asennoissa ja ilmeiss\u00e4. Ajattelin heti, ett\u00e4 haluai\u00adsin osata piirt\u00e4\u00e4 samalla tavalla, ja aloin j\u00e4ljitell\u00e4 tyyli\u00e4.\u201d<\/p>\n

Lukion j\u00e4lkeen h\u00e4n kuitenkin haki Helsingin yliopistoon opiskelemaan kehitysmaantiedett\u00e4. Kun ovet eiv\u00e4t avautuneet, mieleen tuli Oulaisten l\u00e4hist\u00f6ll\u00e4 sijaitseva Limingan taidekoulu. Siell\u00e4 h\u00e4n kohtasi ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa ihmisi\u00e4, jotka olivat kiinnostuneita samanlaisista asioista kuin h\u00e4n. Sen j\u00e4lkeen Vihri\u00e4l\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 harkinnut muuta uraa. H\u00e4n opiskeli ensin Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa, sitten Tallinnan kuvataideakatemiassa ja viimeiseksi Kuvataideakatemiassa. V\u00e4hitellen ura taiteilijana alkoi. <\/p>\n

\u201dJotenkin se meni sellaisessa putkessa. Ett\u00e4 ensin piti hakea taiteilijaseuraan ja n\u00e4yttelyihin, sitten sai jossain vaiheessa ekan apurahan ja ensimm\u00e4isen tilausty\u00f6n\u2026\u201d <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4 on tehnyt p\u00e4\u00e4toimisesti taidetta jo yli 25 vuotta. Silti huijarisyndrooma iskee v\u00e4lill\u00e4. Kauanko t\u00e4llainen ura voi kest\u00e4\u00e4? <\/p>\n

\u201dJa sitten ajattelen kauhulla, ett\u00e4 enh\u00e4n m\u00e4 edes osaisi mit\u00e4\u00e4n muuta, ei ole edes hygieniapassia tai mit\u00e4\u00e4n.\u201d <\/p>\n

\"\"<\/a>
\n Hanna Vihri\u00e4l\u00e4n ty\u00f6huone on Tampereen Onkiniemess\u00e4. Karkkien lis\u00e4ksi h\u00e4n tekee taidetta muun muassa akryylihelmist\u00e4. <\/p>\n

Kuka<\/strong> Hanna Vihri\u00e4l\u00e4<\/p>\n

Ik\u00e4<\/strong> 51<\/p>\n

Syntym\u00e4paikka<\/strong> Oulainen<\/p>\n

Kotipaikka<\/strong> Tampere<\/p>\n

Ty\u00f6<\/strong> kuvataiteilija<\/p>\n

Koulutus<\/strong> kuvataiteen maisteri<\/p>\n

Perhe<\/strong> puoliso, kolme lasta, kaksi koiraa, nelj\u00e4 kissa ja kameleontti<\/p>\n

Harrastukset<\/strong> jooga, lukeminen, lumilautailu ja tv-sarjat<\/p>\n

Ars Fennica on Suomen suurin kuvataidepalkinto. Se jaetaan joka toinen vuosi ja on arvoltaan 50\u2009000 euroa. Palkinnon voi saada pohjoismaalainen tai baltialainen kuvataiteilija. T\u00e4n\u00e4 vuonna ehdolla olivat Ragna Bley<\/strong>, Roland Persson<\/strong>, Jani Ruscica<\/strong> ja Hanna Vihri\u00e4l\u00e4<\/strong>. Valinnan teki tokiolaisen Mori Art Museumin johtaja Mami Kataoka<\/strong>. Kun t\u00e4t\u00e4 haastattelua tehtiin, tiedossa ei ollut, ett\u00e4 palkinnon sai ruotsalainen Roland Persson. Vihri\u00e4l\u00e4 oli yleis\u00f6n suosikki.<\/p>\n

Hanna Vihri\u00e4l\u00e4\u00e4 ei etuk\u00e4teen erityisesti j\u00e4nnitt\u00e4nyt. <\/p>\n

\u201dEih\u00e4n se ole mill\u00e4\u00e4n lailla omissa k\u00e4siss\u00e4. Mutta totta kai rahalle olisi k\u00e4ytt\u00f6\u00e4.\u201d <\/p>\n

Allure-teoksen kaltaiset isot projektit vaativat suurta ty\u00f6ryhm\u00e4\u00e4. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 ihmisi\u00e4, joille Vihri\u00e4l\u00e4 maksaa palkkaa. <\/p>\n

\u201dTied\u00e4n, ett\u00e4 moni k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 palkattomia harjoittelijoita, mutta m\u00e4 olen halunnut maksaa edes v\u00e4h\u00e4n. Se tarkoittaa, ett\u00e4 jotkut teokset teen tappiolla. Nyt on onneksi my\u00f6s apuraha eli ei ole niin tiukkaa kuin joskus.\u201d <\/p>\n

Kun Ars Fennica -ehdokkaiden yhteisn\u00e4yttely avautui viime syksyn\u00e4, taiteilijoita haastateltiin eri medioihin. Hanna Vihri\u00e4l\u00e4n kanssa toimittajat halusivat puhua kuitenkin vain yhdest\u00e4 asiasta: karkista. <\/p>\n

\u201dMeit\u00e4 haastateltiin v\u00e4lill\u00e4 ryhm\u00e4n\u00e4. Sitten kaikilta muilta kysyttiin esimerkiksi heid\u00e4n tyylist\u00e4\u00e4n tai mik\u00e4 on seuraava n\u00e4yttely. Ja multa kysyt\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 mik\u00e4 sun lempikarkki on.\u201d<\/p>\n

Suomalaiset ovat innokasta karkinsy\u00f6j\u00e4kansaa. Ehk\u00e4 innostus aiheeseen kuitenkin kertoo my\u00f6s siit\u00e4, ett\u00e4 toimittajien on v\u00e4lill\u00e4 vaikea keksi\u00e4, mit\u00e4 nykytaiteesta kysyisi. Irtokarkki on konkreettinen asia, johon tarttua. <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4 on k\u00e4ytt\u00e4nyt makeisia kahdessa aiemmassakin teoksessa. Vasta nyt aihe on dominoinut keskustelua.<\/p>\n

H\u00e4n on alkanut pohtia, onko materiaalivalinta tavallaan jopa liian houkutteleva. Typistyyk\u00f6 h\u00e4n taiteilijana pelk\u00e4ksi karkkinaiseksi.<\/p>\n

Vaikka karkki on Vihri\u00e4l\u00e4lle t\u00e4rke\u00e4 asia (aiemmissa haastatteluissa Vihri\u00e4l\u00e4 on kertonut, ett\u00e4 h\u00e4nen ruokavalionsa koostuu siit\u00e4 90-prosenttisesti), teoksissa on kyse paljon muustakin. Karkki symboloi halua\u00admista ja nautintoa, mutta my\u00f6s surua, yksin\u00e4isyytt\u00e4 ja pettymyst\u00e4. <\/p>\n

Ensimm\u00e4inen<\/strong> karkkiteos oli vuonna 2010 Helsingin Taidehallissa esill\u00e4 ollut irtokarkeista rakennettu Silencio-ruusuikkuna. Vihri\u00e4l\u00e4 sai siihen idean Vatikaanissa, Sikstuksen kappelissa. H\u00e4n odotti vaikuttavaa taidekokemusta, mutta lopulta paikan n\u00e4keminen ei tuntunut milt\u00e4\u00e4n. <\/p>\n

\u201dJonotettiin pitk\u00e4\u00e4n hirve\u00e4ss\u00e4 helteess\u00e4, ja sitten aika lyhyen\u00e4 ihmisen\u00e4 en oikein edes n\u00e4hnyt mit\u00e4\u00e4n, l\u00e4hinn\u00e4 jonkun toisen kaljua ja niskaa.\u201d<\/p>\n

Mieleen j\u00e4i kuitenkin se, ett\u00e4 taskussa oli irtokarkkeja. Niiden sy\u00f6minen oli paras asia Sikstuksen kappelissa.<\/p>\n

Tuosta hetkest\u00e4 alkoi kehitty\u00e4 idea teoksesta, joka k\u00e4sittelisi pyh\u00e4n kokemista. Vihri\u00e4l\u00e4st\u00e4 tuntui, ett\u00e4 monet pyh\u00e4t paikat\u2009\u2013\u2009perinteisesti miesten rakentamat ja m\u00e4\u00e4ritt\u00e4m\u00e4t\u2009\u2013\u2009olivat t\u00e4ynn\u00e4 tyhjyytt\u00e4, hiljaisuutta, pys\u00e4htymist\u00e4. <\/p>\n

Naisten el\u00e4m\u00e4, tai ainakin h\u00e4nen omansa, tuntui tiiviydess\u00e4\u00e4n ja ahtaudessaan olevan tuon kaiken vastakohta. Ehk\u00e4 siksi siihen oli hiipinyt el\u00e4myshakuisuutta, tarve nousta arjessa kaiken yl\u00e4puolelle, edes pieneksi hetkeksi. <\/p>\n

Hanna Vihri\u00e4l\u00e4lle t\u00e4t\u00e4 kohottautumista edustaa nimenomaan karkki.<\/p>\n

\u201dEih\u00e4n karkki nyt ihan pyh\u00e4 asia ole, mutta melkein.\u201d <\/p>\n

Nykytaide<\/strong> her\u00e4tt\u00e4\u00e4 usein ihmisiss\u00e4 vaihtelevia tunteita. Jotkut Vihri\u00e4l\u00e4n teoksista ovat nousseet yleis\u00f6n suosikeiksi, toiset taas inhokeiksi. Kes\u00e4ll\u00e4 2024 h\u00e4nelt\u00e4 oli M\u00e4nt\u00e4n kuvataideviikkojen n\u00e4yttelyss\u00e4 esill\u00e4 kaksi ty\u00f6t\u00e4. Akryylihelmist\u00e4 rakennettu j\u00e4ttim\u00e4inen voikukka oli monen k\u00e4vij\u00e4n suosikki, toinen taas \u201dvarmaan mun vihatuin teos\u201d. <\/p>\n

Pienenpieni veistos oli valmistettu kullasta, ja sen nimi oli Kivi keng\u00e4ss\u00e4, hiekoitussepelin varjo, aamup\u00e4iv\u00e4 29.5. Pirkanmaa. Se tosiaan n\u00e4ytti yhdelt\u00e4 hiekoitussepelin sirulta. <\/p>\n

Vihri\u00e4l\u00e4 tekee taitelijana suurta ja pient\u00e4, leikittelee mittakaavalla ja arkisilla havainnoilla. <\/p>\n

H\u00e4n on tehnyt paljon my\u00f6s julkisia taideteoksia. Silloin pit\u00e4\u00e4 l\u00e4hte\u00e4 liikkeelle paikasta, ei omasta el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Pohtia teoksen ymp\u00e4rill\u00e4 olevaa tilaa, mittasuhteita ja tarkoitusta. <\/p>\n

Juuri nyt Vihri\u00e4l\u00e4 ty\u00f6st\u00e4\u00e4 suurta teosta Vantaan oikeustalolle. Siit\u00e4kin tulee ilmassa roikkuva kukka, joka koostuu helmist\u00e4. Tarkemmin sanottuna voikukka, jonka h\u00f6ytyv\u00e4t ovat puhalluksen voimasta hajoamassa eri puolille tilaa. <\/p>\n

\u201dSe ajatus on siin\u00e4, ett\u00e4 v\u00e4h\u00e4n niin kuin ne oikeustalon prosessit\u2026 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 paljon riippuu sattumasta. Ei ole aina ihmisest\u00e4 itsest\u00e4\u00e4n kiinni, miten asiat menee.\u201d <\/p>\n

Jokainen oikeustalon k\u00e4yt\u00e4vill\u00e4 kulkeva tuskin tavoittaa t\u00e4t\u00e4 ajatusta. Vihri\u00e4l\u00e4n mielest\u00e4 se ei haittaa. Kaikkea ei tarvitse analysoida tai ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. <\/p>\n

Jos ihmiselle tulee hyv\u00e4 mieli tai kehoon jokin muu tunne, kun katsoo taidetta, se riitt\u00e4\u00e4.\u2009<\/p>\n

<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"Kuvataiteilija Hanna Vihri\u00e4l\u00e4 tuijottaa vuoroin puhelintaan, vuoroin ohjetaulua Tampereen Ratapihankadun parkkipaikalla. Sitten h\u00e4n n\u00e4pp\u00e4ilee koodin, mutta mit\u00e4\u00e4n ei…\n","protected":false},"author":2,"featured_media":175756,"comment_status":"","ping_status":"","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":"","_share_on_mastodon":"0"},"categories":[135],"tags":[16581,389,387,388,390,137,33,31,30,880,9641,32,394,9642,397,393,391,392,109],"class_list":["post-175755","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","category-taiteet-ja-suunnittelu","tag-ars-fennica","tag-arts","tag-arts-and-design","tag-artsanddesign","tag-design","tag-entertainment","tag-fi","tag-finland","tag-finnish","tag-han","tag-juttu-1","tag-suomi","tag-suunnittelu","tag-syventava","tag-taide","tag-taiteet","tag-taiteet-ja-suunnittelu","tag-taiteetsuunnittelu","tag-viihde"],"share_on_mastodon":{"url":"https:\/\/pubeurope.com\/@fi\/116107621893449668","error":""},"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/175755","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=175755"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/175755\/revisions"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media\/175756"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=175755"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=175755"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=175755"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}