{"id":36438,"date":"2025-09-16T09:25:09","date_gmt":"2025-09-16T09:25:09","guid":{"rendered":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/36438\/"},"modified":"2025-09-16T09:25:09","modified_gmt":"2025-09-16T09:25:09","slug":"mista-on-wes-andersonin-elokuvat-tehty-yksi-vastaus-loytyy-vuodesta-1937","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/36438\/","title":{"rendered":"Mist\u00e4 on Wes Andersonin elokuvat tehty? Yksi vastaus l\u00f6ytyy vuodesta 1937"},"content":{"rendered":"

Elokuvahistoria on t\u00e4ynn\u00e4 kaiken n\u00e4k\u00f6isi\u00e4 kunnianosoituksia ja viittauksia elokuvien v\u00e4lill\u00e4. On t\u00e4ysin luonnollista huomata elokuvista, miten esimerkiksi ohjaajat k\u00e4yv\u00e4t vuoropuhelua omilla elokuvillaan esikuviensa ja edelt\u00e4jiens\u00e4 teosten kanssa. Ohjaajat ammentavat muiden luomia tekniikoita tai hy\u00f6dynt\u00e4v\u00e4t tyyli\u00e4, kerrontatapaa, teemoja ja visuaalista ilmett\u00e4. Kaikki elokuvat ovat osa jatkumoa, joten t\u00e4m\u00e4nkaltainen \u201ckeskustelu\u201d teosten v\u00e4lill\u00e4 on t\u00e4ysin luonnollista.<\/p>\n

Kyse voi olla tutun kliseen k\u00e4\u00e4nt\u00e4mist\u00e4 p\u00e4\u00e4laelleen tai yksinkertaisesta halusta kumartaa aiempien teosten suuntaan. Mit\u00e4p\u00e4 Oscar-voittaja Christopher Nolan <\/strong>olisi ilman omia esikuviaan ja innoittajiaan, kuten Stanley Kubrickin <\/strong>2001: avaruusseikkailua tai Michael Mannin <\/strong>Heat \u2013 ajojahtia?<\/p>\n

Katsoja voi huomata elokuvien v\u00e4lill\u00e4 suoria tai ep\u00e4suoria viittauksia, joista k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n termi\u00e4 intertekstuaalisuus.<\/p>\n

Esimerkiksi Danny Boylen <\/strong>Yesterday -elokuvassa ep\u00e4onnistunut muusikko her\u00e4\u00e4 maailmasta ainoana ihmisen\u00e4, joka muistaa The Beatles -yhtyeen olemassaolon. Ed Sheeranin <\/strong>kanssa k\u00e4ydyn biisikirjoituskilpailun voittaessaan Sheeran toteaa olevansa \u201ch\u00e4nen Salierinsa\u201d, mik\u00e4 on viittaus Milos Formanin <\/strong>Amadeus -elokuvan kahden s\u00e4velt\u00e4j\u00e4n v\u00e4liseen fiktiiviseen konfliktiin.<\/p>\n

Toinen hyv\u00e4 esimerkki hyvinkin suorasta intertekstuaalisesta viittauksesta l\u00f6ytyy Bridget Jonesin p\u00e4iv\u00e4kirjassa, jossa Colin Firth <\/strong>esitt\u00e4\u00e4 Mark Darcya.<\/p>\n

Firth tuli tunnetuksi esitt\u00e4ess\u00e4\u00e4n herra Darcya ikonisesti vuoden 1995 Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarjassa. Bridget Jones \u2013kirjailija Helen Fielding <\/strong>p\u00e4\u00e4tti k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 omassa teoksessaan herra Darcyn nime\u00e4 viestitt\u00e4\u00e4kseen lukijalleen pohjaavansa romanttisen komediansa hyvin pitk\u00e4lle Jane Austenin <\/strong>klassikkoromaaniin. Elokuvaversio p\u00e4\u00e4si viel\u00e4 askeleen pidemm\u00e4lle saadessaan Firthin esitt\u00e4m\u00e4\u00e4n saman nimist\u00e4 hahmoa.<\/p>\n

Jossain tapauksissa suoremmat viittaukset miellet\u00e4\u00e4n muilta lainaamisena tai varastamisena ik\u00e4\u00e4n kuin omien ideoiden puuttuessa, mutta kuten Quentin Tarantino<\/strong> kuolemattomin sanoin totesi: \u201csuuret taiteilijat varastavat, he eiv\u00e4t tee kunnianosoituksia\u201d.<\/p>\n

Kuinka monta kertaa Dies irae -sointuja on k\u00e4ytetty klassisen musiikin lis\u00e4ksi elokuvas\u00e4vellyksiss\u00e4 viestitt\u00e4m\u00e4\u00e4n tai alustamaan kuolemaa tai kuolettavan vaarallista tilannetta? Kuinka monesti 2001: avaruusseikkailuun on viitattu k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 Straussin <\/strong>Also sprach Zarathustra -kappaletta?<\/p>\n

\"YouTube<\/p>\n

Aivan kuten s\u00e4velt\u00e4j\u00e4t voivat hy\u00f6dynt\u00e4\u00e4 helposti tunnistettavia musiikillisia motiiveja ja s\u00e4velkulkuja, my\u00f6s elokuvaohjaajat voivat kopioida visuaalisesti tunnistettavia otoksia, kuvakulmia, kamera-ajoja.<\/p>\n

George Lucasin <\/strong>sanoja lainatakseni intertekstuaalisuus voi olla \u201ckuin runoutta\u201d, kun \u201cse rimmaa\u201d.<\/p>\n

Mutta nykyisell\u00e4 hengett\u00f6m\u00e4ll\u00e4 ja laskelmoivalla Hollywood-mentaliteetilla intertekstuaalisuus tuntuu tarkoittavan p\u00e4\u00e4lleliimattua katsojan muistuttelua. Monet jatko-osat ja elokuvasarjat kierr\u00e4tt\u00e4v\u00e4t aiempien osien tunnistettavia repliikkej\u00e4, jotta katsoja tiet\u00e4\u00e4 katsovansa samaan tarinaan sijoittuvaa jatkumoa, jopa sill\u00e4kin uhalla, ett\u00e4 elokuvat muuttuvat toisiaan toistaviksi ja mielikuvituksettomiksi viihdetuotteiksi (katson sinua Alien: Romulus).<\/p>\n

T\u00e4st\u00e4 huolimatta muilta lainaaminen ei l\u00e4ht\u00f6kohtaisesti ole hyv\u00e4 tai huono asia. Mauttomuus piilee toteutustavan persoonallisuudessa: onko tekij\u00e4ll\u00e4 oma \u00e4\u00e4ni vai ei? Mik\u00e4 on intertekstuaalisen viittauksen tarkoitus? Onko se pelkk\u00e4 silm\u00e4nisku, annos dopamiinia katsojalle vai jotain aivan muuta?<\/p>\n

Joskus harvoin intertekstuaalisuuden tunnistamisessa tiivistyy perustavanlaatuisen ymm\u00e4rryksen muodostuminen siit\u00e4, miten genrejen v\u00e4liset virtaukset ovat syntyneet, tai mik\u00e4 on voinut m\u00e4\u00e4ritt\u00e4\u00e4 yksitt\u00e4isen ohjaajan esteettist\u00e4 ja temaattista mielenkiintoa.<\/p>\n

Sattumoisin minulle tapahtui juuri t\u00e4m\u00e4nkaltainen tunnistamisen hetki katsoessani Jean Renoirin <\/strong>ensimm\u00e4isen maailmansodan sotavankileiriin sijoittuvan elokuvan Suuri illuusio (1937), kun yht\u00e4kki\u00e4 tajusin, mist\u00e4 Wes Anderson <\/strong>on luultavasti ammentanut suurimman vaikutteensa.<\/p>\n

Wes Andersonin oma maailma<\/p>\n

Wes Anderson on elokuvaohjaajana populaarikulttuurin outolintu. Omaa tyyli\u00e4\u00e4n uskollisesti seuraava ohjaaja joko ihastuttaa tai vihastuttaa katsojia tarinoillaan, jotka tutkailevat ihmisyyden pohjamutia ollen yht\u00e4aikaisesti tuskaisen hauskoja, yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n surullisia ja parhaimmillaan jopa puhtaan eksistentiaalisen ravisuttavia.<\/p>\n

\"\" Suuri illuusio.<\/p>\n

Anderson on mielest\u00e4ni valitettavan v\u00e4\u00e4rinymm\u00e4rretty ohjaaja. Kyseinen v\u00e4\u00e4rinymm\u00e4rrys useimmiten kumpuaa ohjaajan vahvasta visuaalisesta tyylist\u00e4, joka miellet\u00e4\u00e4n . Katsojina tarraudumme helposti pinnallisiin yksityiskohtiin, jos emme keksi mit\u00e4\u00e4n \u201coikeaa syyt\u00e4\u201d sille, mik\u00e4 mielest\u00e4mme elokuvassa on \u201cvialla\u201d.<\/p>\n

Elokuvista The Grand Budapest Hotel ja Royal Tenenbaums tuttu ohjaaja hy\u00f6dynt\u00e4\u00e4 visuaalista tyyli\u00e4\u00e4n katsojaa et\u00e4\u00e4nnytt\u00e4v\u00e4sti. Anderson ei miss\u00e4\u00e4n vaiheessa nojaa realismiin, vaan korotettuun todellisuuteen, jossa hy\u00f6dynnet\u00e4\u00e4n monenlaisia selkeit\u00e4 elokuvan illuusion rikkovia tehokeinoja kulmikkaista kamera-ajoista kertojan \u00e4\u00e4neen ja jopa suoraan kameralle (eli katsojalle) puhumiseen.<\/p>\n

T\u00e4st\u00e4 et\u00e4\u00e4nnytt\u00e4v\u00e4st\u00e4 vaikutuksesta huolimatta Andersonin kirjoittamat tekstit pureutuvat syv\u00e4lle. Ne resonoivat ainakin itsess\u00e4ni valtavan lujasti, koska Anderson suhtautuu lakonisesta huumoristaan huolimatta tarinoidensa aihepiireihin sataprosenttisella vakavuudella ja usein l\u00e4hes laserohjatulle ohjukselle ominaisella temaattisella tarkkuudella.<\/p>\n

Anderson osaa parhaimmillaan tiivist\u00e4\u00e4 tarinansa teemat vain muutamaan repliikkiin, mik\u00e4 ei ole lainkaan helppoa teht\u00e4v\u00e4.<\/p>\n

Mutta miksi juuri Renoirin pasifistinen vankileirielokuva tuntui antavan kaikuja ja muistuttavan minua kaikista eniten Wes Andersonista ja h\u00e4nen elokuviensa tunnelmasta?<\/p>\n

Suuri illuusio<\/p>\n

Ranskalaisen ohjaajamestari Jean Renoirin Suuri illuusio sijoittuu ensimm\u00e4isen maailmansodan aikaiselle, saksalaisten sotilaiden yll\u00e4pit\u00e4m\u00e4lle vankileireille, jonne ker\u00e4t\u00e4\u00e4n taistelussa vangittuja ranskalaisia ja englantilaisia sotilaita. Tarina seuraa ranskalaisia upseereja, jotka yritt\u00e4v\u00e4t paeta leirilt\u00e4, mutta tarinan varsinaisessa keski\u00f6ss\u00e4 on humaani kuvaus sotilaiden v\u00e4lisest\u00e4 kunnioituksesta toisiaan kohtaan.<\/p>\n

Lue my\u00f6s: Wes Anderson paljastaa, miksi Gene Hackman temppuili kuvauksissa \u2013\u00a0L\u00e4hti viimeisen p\u00e4iv\u00e4n j\u00e4lkeen sanomatta sanaakaan<\/a><\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 on kaikista selvin vangiksi j\u00e4\u00e4neen kapteeni de Boeldieun (Pierre Fresnay<\/strong>) ja vankileiri\u00e4 johtavan kapteeni von Rauffensteinin (Erich von Stroheim<\/strong>) v\u00e4lisess\u00e4 suhteessa. Rauffenstein yst\u00e4vystyy ja viett\u00e4\u00e4 mielell\u00e4\u00e4n aikaa Boeldieun kanssa, koska he ovat samankaltaisia aristokraattisen perhetaustan omaavia ammattisotilaita.<\/p>\n

Huomautan, ett\u00e4 seuraavaksi esit\u00e4n juonipaljastuksia l\u00e4hes 90 vuotta vanhasta klassikkoelokuvasta, jonka l\u00e4mpim\u00e4sti suosittelen katsomaan alusta loppuun.<\/p>\n

Boeldieu on uskollinen sotilas p\u00e4\u00e4tt\u00e4ess\u00e4\u00e4n auttaa oman maansa asevelji\u00e4 ja tovereitaan pakenemaan tarjoamalla heille harhautuksen, joka vet\u00e4\u00e4 saksalaisten vartioiden huomion itseens\u00e4. Saadessaan ranskalaisen kapteenin satimeen Rauffenstein pyyt\u00e4\u00e4 ja anelee pakosalla juoksevaa Boeldieuta antautumaan, mutta p\u00e4\u00e4tyy lopulta ampumaan h\u00e4nt\u00e4.<\/p>\n

Sit\u00e4 seuraava kohtaus voisi olla mist\u00e4 tahansa Wes Andersonin elokuvasta n\u00e4yttelij\u00e4nsuorituksia tai suoraan asiaan menev\u00e4\u00e4 dialogia my\u00f6ten.<\/p>\n

Kapteeni de Boeldieu makaa kuolinvuoteellaan ja von Rauffenstein saapuu h\u00e4nen seurakseen. Saksalainen upseeri on pahoillaan, koska h\u00e4n yritti t\u00e4hd\u00e4t\u00e4 kapteenia jalkaan, mutta osui sen sijaan kuolettavasti vatsaan. Tuskissaan makaava ranskalainen ei ole t\u00e4st\u00e4 moksiskaan, koska h\u00e4n my\u00f6nt\u00e4\u00e4 s\u00e4\u00e4olosuhteiden my\u00f6t\u00e4 n\u00e4kyvyyden olleen varsin kehno tarkkuutta vaativaan osumaan. Kuolon tuskissa kituva Boeldieu ei vaikuta olevan lainkaan vihainen Rauffensteinin teosta, koska h\u00e4n uskaltaa tunnistaa ja my\u00f6nt\u00e4\u00e4 heid\u00e4n v\u00e4lisen valitettavan tosiasian: h\u00e4n olisi itse toiminut samassa tilanteessa t\u00e4ysin samalla tavalla.<\/p>\n

Renoirin ohjaamassa kohtauksessa tiivistyv\u00e4t kaikki ainekset, jotka tulisivat l\u00f6ytym\u00e4\u00e4n my\u00f6s Wes Andersonin elokuvista: lakonisen musta huumori yhdistettyn\u00e4 inhimilliseen kokemuksen tunnistamiseen, humaani kunnioitus muita (jopa omaa vihollista) kohtaan, vahva sanomaton tunnelataus, joka ilmenee Suuren illuusion tapauksessa kapteeni von Rauffensteinin pinnan alla vellovana syv\u00e4n\u00e4 suruna, jota ei voi sanoittaa tai tuoda liian suoraan esille, koska muutoin kohtaus muuttuisi liian melodramaattiseksi.<\/p>\n

Wes Andersoninkin elokuvissa vahvana pohjavireen\u00e4 on usein syv\u00e4lt\u00e4 kumpuava suru, joka on kietonut itsens\u00e4 tarinan ymp\u00e4rille, oli sitten kyse laajemmasta historiallisesta kontekstista tai tarinoiden hahmoista, jotka eiv\u00e4t sit\u00e4 pysty, halua tai osaa kohdata tai k\u00e4sitell\u00e4. Andersonin p\u00e4\u00e4henkil\u00f6t kulkevat l\u00e4pi elokuvan rikkin\u00e4isen ep\u00e4t\u00e4ydellisin\u00e4 merkityst\u00e4, lohtua tai rakkautta etsivin\u00e4 sieluina.<\/p>\n

Andersonin tarinat sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t my\u00f6s tarinoita tai tekstej\u00e4 tarinoiden ja tekstien sis\u00e4ll\u00e4, mik\u00e4 on peruste k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kertojaa tarinan esillepanossa. N\u00e4en Andersonin ty\u00f6t usein ik\u00e4\u00e4n kuin brechtil\u00e4isin\u00e4, dramatisoituina dokumentteina, jotka eiv\u00e4t p\u00e4\u00e4st\u00e4 katsojaa liian l\u00e4helle kohdettaan. Anderson kuvaa inhimillisen kokemuksen aiheita kuvaamatta niit\u00e4 liian suoraan.<\/p>\n

Renoirin Suuri illuusio on yht\u00e4 lailla pesun kest\u00e4v\u00e4 elokuva ensimm\u00e4isest\u00e4 maailmansodasta kuvaamatta itse sotaa. T\u00e4st\u00e4 huolimatta vuonna 1937 ilmestynyt elokuva on surullinen vertauskuva ensimm\u00e4isen maailmansodan tuhoamasta Euroopasta, mik\u00e4 tulee pist\u00e4v\u00e4sti esille Rauffensteinin ja Boeldieun v\u00e4lisest\u00e4 kanssak\u00e4ymisest\u00e4: kaksikko ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 t\u00e4ydellisesti toisiaan t\u00e4ydellisesti eri kansallisuuksista huolimatta, mutta olosuhteiden pakosta ovat tuomittu keskin\u00e4iseen vastakkainasetteluun.<\/p>\n

Kapteenit keskustelevat er\u00e4\u00e4ss\u00e4 kohtauksessa toverillisesti siit\u00e4, miten ihmiskunnan ensimm\u00e4inen suuri sota tulee olemaan heid\u00e4n aikakautensa loppu.<\/p>\n

Eurooppalainen kulttuuri-ilmapiiri tulisi muuttumaan, mutta edes Renoir ei tiennyt viel\u00e4 elokuvaa kuvatessaan, mihin historia tulisi ihmiskuntaa viem\u00e4\u00e4n ja miten nationalismi ja fasismi tulisi riepottelemaan maailmaa.<\/p>\n

Suuren illuusion sota tuntuu vieraan toverilliselta toisen maailmansodan tarjoamiin kauhuihin n\u00e4hden.<\/p>\n

N\u00e4ill\u00e4 saatesanoilla ehdottaisinkin seuraavan elokuvailtasi ohjelmistoksi tuplan\u00e4yt\u00f6ksen, jossa yhdess\u00e4 Suuren illusionin kanssa esitet\u00e4\u00e4n Wes Andersonin The Grand Budapest Hotel.<\/p>\n

Ville Vuorio \u2013 Leffahamsteri<\/strong><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"Elokuvahistoria on t\u00e4ynn\u00e4 kaiken n\u00e4k\u00f6isi\u00e4 kunnianosoituksia ja viittauksia elokuvien v\u00e4lill\u00e4. On t\u00e4ysin luonnollista huomata elokuvista, miten esimerkiksi ohjaajat…\n","protected":false},"author":2,"featured_media":36439,"comment_status":"","ping_status":"","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[131],"tags":[155,137,33,173,31,30,777,8993,172,32,109],"class_list":{"0":"post-36438","1":"post","2":"type-post","3":"status-publish","4":"format-standard","5":"has-post-thumbnail","7":"category-elokuvat","8":"tag-elokuvat","9":"tag-entertainment","10":"tag-fi","11":"tag-film","12":"tag-finland","13":"tag-finnish","14":"tag-kolumni","15":"tag-leffahamsteri","16":"tag-movies","17":"tag-suomi","18":"tag-viihde"},"share_on_mastodon":{"url":"","error":""},"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/36438","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=36438"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/36438\/revisions"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media\/36439"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=36438"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=36438"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=36438"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}