![\"\"](\"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-content\/uploads\/2025\/08\/sk_han_juhaitkonen_jr_netti.jpg\"\/)
<\/p>\n <\/p>\n
\n Kirjailija Juha Itkosen el\u00e4m\u00e4 mullistui nelikymppisen\u00e4, kun perheeseen syntyi kaksoset ja oma is\u00e4 alkoi sairastella. Vasta is\u00e4n hiipuessa Juha ymm\u00e4rsi, miten rakas ja t\u00e4rke\u00e4 t\u00e4m\u00e4 olikaan ollut. <\/p>\n
6.6.2025\n <\/dd>\n<\/dl>\n
Kaikesta, mink\u00e4 muistan, on kulunut 30 vuotta. Tuon lauseen nuori Juha Itkonen<\/strong> aikoinaan kirjoitti keski-ik\u00e4isen henkil\u00f6hahmon suuhun romaaniinsa Anna minun rakastaa enemm\u00e4n. Silloin se oli h\u00e4nelle silkkaa fiktiota, kuviteltua todellisuutta.<\/p>\n Nyt Juha voisi jo itsekin sanoa niin. H\u00e4n t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kes\u00e4kuussa 50.<\/p>\n Ihan kaikista merkityksellisist\u00e4 tapahtumista ei sent\u00e4\u00e4n ole aikaa vuosikymmeni\u00e4. Itkosen perheen esikoinen on jo muuttanut omilleen, mutta kotona asuvat viel\u00e4 teini-ik\u00e4inen poika ja kohta kahdeksanvuotiaat kaksoset.<\/p>\n \u201dIlman n\u00e4it\u00e4 nuorempia lapsia olisin melankoliaan taipuvaisena varmasti surrut ja kriiseillyt vanhimman lapsen l\u00e4ht\u00f6\u00e4 paljon enemm\u00e4n. Nyt ei ole p\u00e4\u00e4ssyt syntym\u00e4\u00e4n tyhj\u00e4n pes\u00e4n syndroomaa.\u201d<\/p>\n T\u00e4ss\u00e4 juttusarjassa julkisuudesta tunnetut henkil\u00f6t avaavat valokuva-albuminsa ja kertovat el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n kuvien kautta. Nyt Juha Itkonen esittelee nelj\u00e4 itselleen t\u00e4rke\u00e4\u00e4 otosta.<\/p>\n 1. Intohimo sanoihin syttyi jo lapsena<\/p>\n \u201dJo alle viisivuotiaana minulle avautui koodi: kirjaimet\u00ad muodostavat sanoja. Tallessa on yh\u00e4 yksi lapsuuden lempikirjoistani, Eduard Uspenskin<\/strong> Fedja-set\u00e4, kissa ja koira, jonka sivulle olen raapustanut ensimm\u00e4isi\u00e4 kirjainsanajonoja, ihan siansaksaa. Saman tien hoksasin, ett\u00e4 kirjoja voi tehd\u00e4 my\u00f6s itse ja aloin rakennella pieni\u00e4 pastisseja teoksista, joita minulle oli luettu.<\/p>\n Edelleen olen er\u00e4\u00e4nlainen lukunarkomaani. Nyky\u00e4\u00e4n on k\u00e4tev\u00e4\u00e4, kun valtava m\u00e4\u00e4r\u00e4 teksti\u00e4 kulkee koko ajan mukana puhelimessa. Minun on mahdoton ajatella kirjoittavaa ihmist\u00e4 \u2013 ainakaan hyvin kirjoittavaa \u2013 joka ei lukisi. Sit\u00e4 kauttahan kieleen kiinnyt\u00e4\u00e4n ja ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n, miten se toimii ja mit\u00e4 kaikkea sen avulla voi tehd\u00e4. <\/p>\n Harmittaa, etten ainakaan viel\u00e4 ole pystynyt siirt\u00e4m\u00e4\u00e4n lapsiini intohimoa kirjoihin. Esikoiselleni annoin 17-vuotislahjaksi romaanini Seitsem\u00e4ntoista. Kyll\u00e4 h\u00e4n sen sent\u00e4\u00e4n lopulta luki, juuri ennen kuin t\u00e4ytti 18, ja antoi hyvinkin asiantuntevat kommentit.<\/p>\n Oli ihana yll\u00e4tys, kun esikoiskirjani My\u00f6hempien aikojen pyhi\u00e4 nostettiin Finlandia-ehdokkaaksi 2003. Jos olen ihan rehellinen, kirjailijanuraan liittyi menestyksen tavoittelua: nuoren miehen halu ty\u00f6nty\u00e4 esiin ja raapia nimens\u00e4 n\u00e4kyviin. <\/p>\n Teoksen julkaiseminen on aika rohkea teko, silloinhan katsoo omat ajatuksensa painamisen arvoisiksi. My\u00f6hemmin olen mielest\u00e4ni tehnyt parempiakin kirjoja ja ollut v\u00e4h\u00e4n pettynyt, kun kaikki niihin liittyv\u00e4t odotukseni eiv\u00e4t ole toteutuneet. Toisaalta, eih\u00e4n niin k\u00e4y ikin\u00e4.<\/p>\n Kes\u00e4kuussa ilmestyy kymmenes romaanini Huomenna kerron kaiken. Sen kertoja on antikvariaatinpit\u00e4j\u00e4, siis paljon lukeva ja kirjoja rakastava ihminen. Vastaanotto kielt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 j\u00e4nnitt\u00e4\u00e4 yh\u00e4. Ehk\u00e4 siksi, ett\u00e4 ajattelen itse tehneeni hyv\u00e4n kirjan, kenties parhaimpani. Tosin kirjojen ja kirjailijoiden asettaminen ranking-j\u00e4rjestykseen on mielest\u00e4ni j\u00e4rjet\u00f6nt\u00e4.\u201d<\/p>\n 2. Juha Itkonen ei kaipaa en\u00e4\u00e4 rokkit\u00e4hteytt\u00e4<\/p>\n \u201dEnnen kirjailijanuraa haaveilin rock-t\u00e4hteydest\u00e4. Lukioaikoina perustimme yst\u00e4vieni kanssa b\u00e4ndin, jonka oli m\u00e4\u00e4r\u00e4 esiinty\u00e4 joskus Wembleyn stadionilla \u2013 tai edes Ruisrockin p\u00e4\u00e4lavalla. Kumpaankaan ei lopulta p\u00e4\u00e4sty.<\/p>\n Soitettuamme aikamme U2-covereita aloimme rustata omia biisej\u00e4. Meill\u00e4 oli valtava usko itseemme. Vaikka laitoimme per\u00e4kk\u00e4in niit\u00e4 samoja kolmea sointua kuin kaikki muutkin, lopputulos oli mielest\u00e4mme ainutlaatuinen. Oli mielet\u00f6n tunne nousta yhdess\u00e4 lavalle, jakaa esiintymisen aiheuttama j\u00e4nnitys ja euforia. Kaipaan sit\u00e4 yh\u00e4.<\/p>\n B\u00e4ndi hajosi 2000-luvun taitteessa: emme vain olleet tarpeeksi hyvi\u00e4. Lis\u00e4ksi katsoimme olevamme rokkitouhuun jo liian vanhoja \u2013 25-vuotiaina. Sen j\u00e4lkeen p\u00e4\u00e4tin yritt\u00e4\u00e4, osaisinko kirjoittaa fiktiota. <\/p>\n Jo ennen sit\u00e4 olin tehnyt lehtit\u00f6it\u00e4. Ison aikakauslehden toimituksessa oli v\u00e4h\u00e4n samaa meininki\u00e4 kuin b\u00e4ndiss\u00e4, ja kuvaajan kanssa keikoilla muodostimme duon. Kirjailija sen sijaan on er\u00e4\u00e4nlainen sooloartisti. Tosin ty\u00f6n yksin\u00e4isyytt\u00e4 dramatisoidaan usein liikaakin, onhan meill\u00e4 tukenamme kustannustoimittaja ja muutakin kustantamon v\u00e4ke\u00e4.<\/p>\n Oli selv\u00e4\u00e4, etten pysty kirjoittamaan kotona, joten pian vapaaksi kirjailijaksi j\u00e4\u00e4ty\u00e4ni hankin ty\u00f6huoneen Helsingin Suvilahdesta. Halusin l\u00e4hte\u00e4 aamulla t\u00f6ihin niin kuin muutkin vanhemmat. Aluksi tuntui joskus tympe\u00e4lt\u00e4 avata ty\u00f6huoneen ovi, mutta pikku hiljaa siit\u00e4 on muodostunut minulle t\u00e4rke\u00e4 oma tila. Turvasatama.<\/p>\n En ole perinteinen introvertti kirjailija, nautin edelleen my\u00f6s esiintymisest\u00e4. Lavalla haastateltavana ollessani pyrin avoimeen kohtaamiseen. Se onnistuu parhaiten, kun on l\u00e4sn\u00e4 ja aito oma itsens\u00e4, ei mik\u00e4\u00e4n rokkit\u00e4hti.\u201d<\/p>\n