H\u00e4n on nimitt\u00e4in ilmi\u00f6m\u00e4inen. Kyse ei ole vain Elvist\u00e4 muistuttamisesta \u2013 Presley oli niin ikoninen, ett\u00e4 on varmasti helppo saada kuka tahansa n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4h\u00e4n h\u00e4nelt\u00e4. Sadat imitaattorit pystyv\u00e4 vahvistamaan sen.<\/p>\n
Butler on niin hyv\u00e4, ett\u00e4 sen n\u00e4kee ohi asujen ja tukan \u2013 h\u00e4n on puhdasta seksi\u00e4, katseita rajatuin silmin, ujoa hymy\u00e4, joka voisi olla harjoiteltu mutta joka toimii. On pieni ihme, ett\u00e4 Butler selvisi kuvauksista nyrj\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 lantioitaan.<\/p>\n
Olen nauttinut esimerkiksi Taron Egertonin<\/strong> Elton Johnista, mutta siin\u00e4 oli kyse hyvin taustaty\u00f6ns\u00e4 tehneen n\u00e4yttelij\u00e4n roolisuorituksesta. Takavasemmalta putkahtaneessa Butlerissa on l\u00e4sn\u00e4oloa. Kun h\u00e4n on kuvassa, aika lent\u00e4\u00e4 kuin yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n suuret alusvaatteet.<\/p>\n Elokuva ei kuitenkaan ole mik\u00e4\u00e4n mestariteos. Se on yksinkertaisesti liian pitka, ja silti se kiirehtii loppua kohti, kun asiat menev\u00e4t p\u00e4in prinkkalaa ja Las Vegasia. Priscillalle ei juuri ole tilaa, ja elokuvassa on Jabba the Huttin kokoinen ongelma, joka on Tom Hanks<\/strong> Presleyn managerina. T\u00e4m\u00e4 oli ilmeisesti laiton maahanmuuttaja, mutta Hanks ei vain sovi t\u00e4h\u00e4n maailmaan.<\/p>\n Naurettavaan l\u00e4skiasuun vangittuna Hanksin suoritus liukuu karikatyyrist\u00e4 johonkin hillitymp\u00e4\u00e4n, mutta koskaan h\u00e4n ei p\u00e4\u00e4t\u00e4 kumpaa haluaa. On mielenkiintoinen, outo kokemus n\u00e4hd\u00e4 kokeneen pelaajan j\u00e4\u00e4v\u00e4n t\u00e4ll\u00e4 tavalla suhteellisen tuoreen tulokkaan jalkoihin. Kokonaisuutta rasittaa, ett\u00e4 elokuva silti keskittyy niin paljon managerin tarinaan..<\/p>\n Jopa siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin, ett\u00e4 elokuvasta tulee niit\u00e4 tapauksia, jotka eiv\u00e4t niink\u00e4\u00e4n kerro t\u00e4hdest\u00e4\u00e4n kuin oudosta hahmosta t\u00e4m\u00e4n takana, el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 varjoissa h\u00e4nen kauttaan. \u201dParasiitti\u201d, sanotaan elokuvassakin. Ehk\u00e4 kyseess\u00e4 on my\u00f6s jonkinlainen kieroutunut rakkaustarina ihmisest\u00e4, jolla ei ole el\u00e4m\u00e4\u00e4, kirjaimellisesti ei identiteetti\u00e4k\u00e4\u00e4n, ja joka kiinnittyy johonkin toiseen. Niin l\u00e4helle, ettei huomaa jo imev\u00e4ns\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 t\u00e4st\u00e4, h\u00e4n ei vain voi lopettaa.<\/p>\n Se toimi paremmin Foxcatcherissa, jossa Steve Carell<\/strong> hitaasti kidutti Channing Tatumia<\/strong>, k\u00e4ytt\u00e4en hyv\u00e4kseen h\u00e4nen tiet\u00e4m\u00e4tt\u00f6myytt\u00e4\u00e4n, koska kumpikin suorituksista oli miellyt\u00e4vi\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 niist\u00e4 ei synny kumppanuutta. Ironista kyll\u00e4, varsinkin ottaen huomioon mit\u00e4 etenkin lopussa suljettujen ovien takana tapahtui.<\/p>\n Baz Luhrmann<\/strong> on Baz Luhrmann \u2013 jos h\u00e4nen elokuvistaan ei pid\u00e4, ei t\u00e4ss\u00e4 vaiheessa ole en\u00e4\u00e4 mit\u00e4\u00e4n teht\u00e4viss\u00e4. Olisi silti idioottimaista j\u00e4tt\u00e4\u00e4 elokuva huomiotta vain, koska ei pid\u00e4 h\u00e4nen prameasta tyylist\u00e4\u00e4n. Maailmassa on jo ihan tarpeeksi sosiaalista draamaa. Ei kannata loukkaantua, jos joku haluaa tehd\u00e4 asiat isommin ja kiilt\u00e4v\u00e4mmin ja kielt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 pinnallisemmin.<\/p>\n Kamera kieppuu ja musiikki paisuu juuri oikein, mutta Luhrmannin standardit tiet\u00e4en tuntuu kuin h\u00e4n hieman jarruttelisi. Onhan kyseess\u00e4 elokuva esiintyj\u00e4st\u00e4, joten ei se tarvitsekaan kovin paljon ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 temppuilua. Tekeeh\u00e4n elokuvan t\u00e4hti sen jo h\u00e4nen puolestaan innostaessaan jopa amerikkalaisia homopoikia. Onneksi \u00e4iti ei v\u00e4lit\u00e4, sill\u00e4 kun lapsen lahjat ovat Jumalalta saatuja, Saatana voi painua Helvettiin.<\/p>\n Spektaakkeli kyll\u00e4 poksahtelee ja viihdytt\u00e4\u00e4. Se ei ole yht\u00e4 ikoninen kuin Moulin Rouge! ja Luhrmann joutuu pit\u00e4m\u00e4\u00e4n jalkojaan enemm\u00e4n maan pinnalla, mutta h\u00e4n osaa silti kuvat dynaamisia kohtauksia. Elvis on \u00f6veri, sitten surullinen, sitten riemastuttavan \u00e4lyvapaa tytt\u00f6jen j\u00e4rkyttyess\u00e4 suustaan tulevista kontrolloimattomista kirkaisuista Elviksen noustessa lavalle \u2013 kuin kyse olisi jonkinlaisesta musikaaliversiosta Touretten syndroomasta.<\/p>\n Mielenkiintoisesti nyky\u00e4\u00e4n kulttuurisena omimisena esitettyj\u00e4 asioita kohdellaan tavallaan normaalina. Elvis kaveeraa B.B. Kingin kanssa ja haluaa konserttiinsa kaikenrotuisia nuoria, joten v\u00e4h\u00e4t siit\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n esitti mustien artistien kappaleita. Se on potentiaalisesti ongelmallisen teeman hienoista yksinkertaistamista, mutta toisaalta se ei olekaan Luhrmannin tarinan keski\u00f6ss\u00e4. H\u00e4n ei halua kaivaa moderneja luurankoja legendan h\u00e4n vain kuvaa jo tiedetty\u00e4 selv\u00e4sti innoissaan.<\/p>\n \u201dElvis on poistunut rakennuksesta\u201d, tavattiin kuuluttaa hullaantuneiden joukkojen rauhoittamiseksi konserttien j\u00e4lkeen vihjeeksi siit\u00e4, ett\u00e4 olisi aika ker\u00e4t\u00e4 alkkarit lattialta ja l\u00e4hte\u00e4 kotiin. Nyt h\u00e4n on palannut, joten nautitaan vain siit\u00e4.<\/p>\n
![\"YouTube](\"https:\/\/www.europesays.com\/fi\/wp-content\/uploads\/2025\/11\/1762063937_657_hqdefault.jpg\"\/)
<\/p>\n