Pääministeri Petteri Orpo kertoo Iltalehden haastattelussa, että Suomen hallitus on valmis keskustelemaan Naton puolustusmenovaatimuksen nostamisesta 2,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta.…
Sveitsiläinen René Fasel, 74, asuu nykyään pääosin Venäjällä. Presidentti Vladimir Putin (oik.) myönsi René Faselille pikavauhtia Venäjän kansalaisuuden.…
Lapin maanteiden huono kunto huolestuttaa turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Lapin pääväylien heikko kunto nousi vahvasti esille turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden keskustelussa Sotatieteiden…
Amazing Race Suomi -ohjelman tehtäviä jatketaan lauantaina Kolumbiassa. JUTTU SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA. Kolumbialaisten elinolosuhteet ottavat Metti Forssellia koville. Kike…
Trumpista uutisoitiin syksyn aikana 30 prosenttia enemmän kuin Harrisista, selviää Retrieverin tiedotteesta. Trump (oik.) sai Harrisia enemmän medianäkyvyyttä.…
Luonto voi tarjota Suomelle jopa satojen miljoonien eurojen säästömahdollisuudet. Luonto voi tarjota Suomelle jopa satojen miljoonien, jopa miljardien…
Vladimir Putin haluaa palauttaa Intervision laulukilpailut. Vladimir Putinin suunnitelmissa on vanhan laulukilpailun järjestäminen uudelleen. EPA / AOP Venäjän…
Selviytyjät Suomi -ohjelman yhdeksäs putoaja on selvillä. Varo juonipaljastuksia! Selviytyjät Suomi -ohjelmassa nähtiin ensimmäinen pudotus heimojen yhdistymisen jälkeen.…