Brittiläisen asiantuntijan mukaan Nato on ollut ennen Eagle S:n takavarikointia liian varovainen. Takavarikoidulle Eagle S -alukselle tehtiin satamavaltiotarkastus…
Laukaassa sattui perjantai-iltana kahden henkilöauton välinen kolari Laukkavirrantiellä. Tie on suljettuna liikenteeltä arviolta iltakymmeneen saakka, Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskus…
Suomi ja muut maat aikovat vastedes vaatia epäillyiltä varjolaivaston aluksilta vakuutustodistukset. Volgoneft-luokan säiliöalus merihädässä Mustallamerellä. RUSSIAN MINISTRY NATURAL…
Jyväskyläntiellä Perhossa tapahtui lauantaina puolenpäivän jälkeen rekan ja henkilöauton välinen peräänajo. Mainos: Keski-Suomen Yrittäjät Mainos: Keski-Suomen Yrittäjät 9.12.2024…
Jyväskylän kaupunki on varautunut viikonlopun runsaisiin lumisateisiin aurauskalustollaan. Suurin osa kaduista saadaan aurattua sunnuntain aikana, kun lumi on…
Henkilöauto vaurioitui hinauskuntoon, mutta kuski selvisi loukkaantumatta hirvikolarissa Saarijärvellä sunnuntaina. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä. Hirvi…
Kuljetusyritysten lukumäärä on pienentynyt viimeisten vuosien aikana kasvavalla vauhdilla. Nyt Suomessa ollaan jo reilusti alle 10 000 yrityksen määrässä.…
Lapin maanteiden huono kunto huolestuttaa turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Lapin pääväylien heikko kunto nousi vahvasti esille turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden keskustelussa Sotatieteiden…
Jyväskylän kaupunki haluaa sähköpotkulautojen eli skuuttien ja moottorilla varustettujen polkupyörien kuljettamiseen promillerajan. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina ottaessaan kantaa…