Suomen kuulanaiset jäivät karsintaan. Tokio Suomen Emilia Kangas herkistyi kyyneliin Tokion kuulantyöntökarsinnan jälkeen. Syynä ei ollut katkera karsiutuminen…
Suomalaisilla on viimeinen mahdollisuus. Toimittaja Joonas Kuisma testasi tokiolaisen sushi-junan. Lauantai on Tokion yleisurheilun MM-kisoissa toiseksi viimeinen päivä.…
Koneet olivat Viron ilmatilassa 12 minuuttia. Avaa kuvien katselu MiG-31-hävittäjä voitonpäivän paraatissa vuonna 2022. Kuva: EPA-EFE/All Over Press…
Vuoden alussa tulevat voimaan EU:n entistä tiukemmat vaatimukset yhdyskuntajätteen kierrätykselle. Suomi on jo nyt komission syynissä. Suomen ympäristökeskuksen…
Yhdysvallat|Donald Trumpin mukaan hänelle huonoa julkisuutta antavat tv-kanavat voisivat menettää toimilupansa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vihjasi torstaina, että…
Koripallon miesten EM-kisoissa upeasti neljänneksi yltänyt Suomi nousi EM-menestyksensä myötä kolme sijaa miesten maailmanlistalla, kertoi Koripalloliitto torstaina. Susijengi…