Oulussa järjestettiin tapahtuma, jossa jaettiin jouluruokaa erityisesti lapsiperheille. Järjestäjistä kyse on oululaisesta vastineesta Hurstin joulujuhlalle.

Kassi on ihmisen kädessä sateisella pihalla.

Avaa kuvien katselu

Tapahtumassa jaettiin jouluruokakasseja ja joulupuuroa. Kuva: Anna Polo / Yle

Oulussa järjestettiin lauantaina joulutapahtuma, joka oli tarkoitettu erityisesti vähävaraisille lapsiperheille.

Vuolle-talolla järjestettyyn joulutapahtumaan oli ilmoittautunut ennalta noin 440 osallistujaa. Kaikille tarjottiin puurot, ja jaossa oli 300 ruokakassia, jotka sisälsivät jouluruokaa yhteensä 1500:lle.

Lukuisia punaisia ja harmaita lahjakasseja rivissä täynnä elintarvikkeita, kaksi ihmistä pitää kasseja käsissään.

Avaa kuvien katselu

Vuolle Setlementin talous- ja kehittämisjohtaja Tuija Hyppönen ja tapahtumaa järjestävä Janne Ahonen. Kuva: Anna Polo / Yle

Kyse on samasta tapahtumasta, jota on aiemmin järjestetty ulkona Torinrannassa vuodesta 2020 saakka.

Osallistujat olivat saaneet tiedon tapahtumasta pääasiassa sosiaalisen median kautta tai olemalla suoraan yhteydessä tapahtumaa järjestävään Janne Ahoseen.

Ahonen kertoo, että yhteydenottoja on tullut lokakuusta saakka.

– Perheet kertovat luottamuksella omasta tilanteestaan, ja ne viestit ovat koskettavia.

Hän sanoo, että tapahtuma on Oulun vastine Helsingissä järjestettäville Hurstin joulujuhlille, joissa on jo vuosikymmeniä jaettu ruokaa vähävaraisille.

Kaksi tonttulakkipäistä ihmistä nostelee puuroa lautaselle.

Avaa kuvien katselu

Anne Mustakangas-Mäkelä ja Maria Lindeman jakoivat joulupuuroa osallistujille. Kuva: Anna Polo / YleTarve syvenee jatkuvasti

Tapahtumaan osallistuneet Viivi Murtoniemi ja Jenny Somero ovat käyneet tapahtumassa aiempinakin vuosina. Heille tärkeintä on viettää aikaa ystävien kanssa, mutta myös ruokakassista on iso ilo.

Molemmista tällaisilla tapahtumille on suuri kysyntä Oulussa.

– Aivan varmasti tämä tulee monelle tarpeeseen näinä aikoina, Murtoniemi sanoo.

Tilastojen mukaan pienituloisten määrä Suomessa kasvaa. Murtoniemen ja Someron mukaan se näkyy yleisesti mutta myös heidän arjessaan.

Murtoniemi tekee osa-aikatyötä, ja häneen vaikuttaa työttömyysetuuden suojaosuuden ja lapsikorotusten poisto. Somero taas on opiskelija.

– Ruuan hinta on noussut paljon, ja sekin vaikuttaa, Somero sanoo.

Ruokakassin sisällä näkyy muun muassa suklaarasia, riisiä ja keittoa.

Avaa kuvien katselu

Ruokakasseja oli 300. Niissä oli jouluruokaa 1500:lle. Kuva: Anna Polo / Yle

Oululainen Liisa Mertala kertoo, että tapahtumaan houkutti erityisesti mahdollisuus saada ruokakassi.

Hänen kanssaan tullut Olli Hiltunen sanoo, että tapahtumassa näkee, miten nykyään kaikenlaiset ihmiset tarvitsevat ruoka-apua.

– Tarve lisääntyy ja vähäosaisuus pahenee koko ajan. Nykyään kaikki tarvitsevat ruokakasseja, nuoret, vanhat ja työssä käyvätkin, Hiltunen sanoo.

Kaksi ihmistä ruokailee, taustalla on joulukuusi.

Avaa kuvien katselu

Olli Hiltunen ja Liisa Mertala ovat osallistuneet tapahtumaan aiemminkin. Kuva: Anna Polo / Yle

Varat tapahtumaan tulevat lahjoittajilta, pääasiassa yrityksiltä. Tapahtumaa järjestävän Janne Ahosen mukaan tapahtumaa varten saatiin kerättyä yrityksiltä toivottu määrä rahaa.

– Se kuitenkin näkyi tänä vuonna, että yrityksilläkin on tiukempi rahatilanne.