Artikkeli on yli 17 vuotta vanha
Makeanhimo on osittain periytyvää, kertoo Kansanterveyslaitoksen tutkimus. Tutkimuksen mukaan noin puolet ihmisten välisistä eroista makean mieltymykseen ovat perinnöllisiä. Sen sijaan makeuden voimakkuuden arviointi ja mieltymys suolaiseen eivät näytä periytyvän.
11.6.2007 17:28•Päivitetty 30.10.2008 20:34
Tutkimus ei pystyvnyt selvittämään mikä geeni makeiden elintarvikkeiden käyttöön vaikuttaa. Geneettinen tekijä pystyttiin kuitenkin paikantamaan kromosomiin 16.
Tutkimuksen tuloksilla voi olla tulevaisuudessa merkitystä esimerkiksi ruokavaliohoitojen suunnittelussa. Myös ruuan haistaminen ja uusien ruokien pelko periytyvät.
Koska ruuan mausta suuri osa muodostuu itse asiassa hajuaistimuksesta, on ruuan tuoksulla merkitystä ruokamieltymyksiin ja ruuan valintaan. Lisäksi suomalaisia perheitä ja isobritannialaisia naiskaksosia tutkittaessa selvisi, että uusien ruokien pelko on periytyvää. Geneettiset tekijät selittivät vaihtelusta noin kaksi kolmasosaa.
– Makean mieltymykset eivät tutkimuksen mukaan kuitenkaan vaikuttaneet ihmisen painoon, Kansanterveyslaitoksen tutkija Kaisu Keskitalo kertoo.
Keskitalon mukaan makumieltymysten tausta on vielä huonosti tunnettu eikä makean mieltymyksiä ole aikaisemmin tutkittu perinnöllisyyden kannalta yhtä tarkasti.
Parhaillaan on kuitenkin käynnissä kaksostutkimus, jonka avulla saadaan tarkempaa tietoa makean mieltymykseen liittyvästä geenistä.
Tutkimus julkaistaan American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä
Vuosina 2003-2005 toteutetun tutkimuksen tuloksista kirjoitettiin uusimmassa Kansanterveys-lehdessä. Tutkimus on jo hyväksytty arvostettuun American Journal of Clinical Nutrition -lehteen, ja se julkaistaan lehden internet-sivuilla lähiaikoina.
Tutkimukseen osallistui vapaaehtoisesti 146 henkilöä yhteensä 26 suomalaisesta perheestä ja se tehtiin yhteistyössä Kansanterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston kesken.
Makean ja suolaisen vesiliuoksen maun voimakkuutta ja miellyttävyyttä arvioitiin aistitestien avulla. Lisäksi koehenkilöt täyttivät kyselylomakkeita, joilla selvitettiin makeiden elintarvikkeiden käyttöä, miellyttävyyttä ja makean mielitekoja.
YLE Uutiset