Kirkkonummelainen Liisa Salo tutustui ilman reseptiä myytäviin Formoline 112 -tabletteihin farmaseutin suosituksesta. Nyt 18 kiloa laihempana hän kannustaa käyttämään Formoline L112 -valmistetta yhdessä vähäkalorisen ruokavalion kanssa. Positiiviset muutokset kehossa näkyvät jo kolmessa kuukaudessa.


Liisa Salo löysi avun pysyvään painonhallintaan Formoline L112 -valmisteesta.
Liisa Salon kilojen kertymisen taustalla on monelle naiselle tuttu syy: raskaus. Raskauskilojen karistua elämän stressaavat ajanjaksot ja hormonaaliset muutokset tekivät painonhallinnasta jatkuvaa jojoilua. Sitten löytyi Formoline L112, jonka käytön aloittaminen oli Liisan omien sanojen mukaan yksi hänen parhaista päätöksistään ikinä.
Kolmen kuukauden kuluttua vaaka näytti 6 kiloa pienempää lukemaa
Liisan asioidessa apteekissa farmaseutti suositteli ylipainon hoitoon tarkoitettua valmistetta nimeltä Formoline L112. Farmaseutti kertoi asiakkailta tulleen hyvää palautetta Formoline L112 -tableteista.
– Ajattelin, ettei kokeilusta haittaa ole. Olin jo päättänyt, että jotain on tehtävä painon suhteen. Tuntui, että vatsa ahdisti koko ajan enemmän ja enemmän, kengätkin oli vaikea laittaa jalkaan ja vaatteet tuntuivat alati pienemmiltä. Koin painoni huolestuttavaksi erityisesti terveydellisistä syistä, muun muassa diabeteksen riski kummitteli mielessäni.
Formoline-tabletit yhdistettynä elämäntapamuutokseen auttoivat Liisaa pudottamaan painoa reilusti.
– Ostin kerralla useamman Formoline-paketin. Aloitin tablettien käytön, kevensin ruokavaliota ja pienensin annoskokoja, vähensin sokeripitoisten elintarvikkeiden käyttöä ja yritin liikkua säännöllisesti, Liisa muistelee.
Kolmen kuukauden kuluttua Formoline-tablettien käytön aloituksesta Liisa huomasi, että vaaka näytti noin 6 kiloa pienempää lukemaa.
Vanhat lempifarkutkin mahtuvat taas
Loppuvuodesta 2025 laihdutukseen tuli takapakkia. Joulukiireiden sekä Liisalle määrätyn kortisonikuurin seurauksena pudotettuja kiloja tuli takaisin.
Tammikuussa 2026 Liisa aloitti jälleen laihdutuksen uudella innolla jatkaen Formoline-tablettien käyttöä ja skarpaten ruokavalion sekä liikunnan suhteen. Uusi startti tuotti tulosta. 11 kuukauden Formoline-tablettien käytöllä yhdessä harkitun ruokavalion kanssa Liisan paino on pudonnut 18 kiloa.
Kaapissa vuosia lojuneet Las Vegasista ostetut farkutkin mahtuvat jälleen täydellisesti.
– Piruuttani kokeilin housuja ja totesin ilokseni, että ”Jummijammi! Näähän mahtuu taas!”.
Liisa muistuttaa, että vaikka laihtumisen kanssa tulisi välillä takapakkia ei kannata luovuttaa.
Formolinesta ja kevyestä ruokavaliosta tuli uusi normaali
Erityisesti astmaattisena Liisa tuntee kehossaan tapahtuneen hurjan muutoksen.
– On helpompi hengittää, eikä pallean päällä ole koko ajan tunne, kuin ei saisi ilmaa. Ei yksinkertaisesti ahdista eikä väsy helposti.
– Voisin ajatella, että aiemmin kannoin mukanani alituiseen noin 18:ta litran kokoista maitopurkkia. Noinkohan noita jaksaisi enää kerralla kantaa? Ennen laihdutusta oli pakko. Tuommoista massaa kun kantaa niin luulisi, että on hyvät lihakset ja jaksaa, mutta se on juuri päinvastoin.
– Pudonneiden kilojen ansiosta liikkuminen on helpompaa ja pystyn tekemään asioita aivan eri tavalla. Aiemmin tuli usein ruoan jälkeen sellainen olo, että nyt pitää päästä pötkölleen. Sellaista oloa ei enää tule.
Olo on energisempi, ja pudonneilla kiloilla sekä laihdutusprojektin myötä muuttuneilla ruokailutottumuksilla on siinä merkittävä rooli. Hiilihydraatit ovat jääneet vähäisiksi, ja lautanen täyttyy pääosin kasviksista tai muusta vähärasvaisesta. Näillä muutoksilla Liisa ei pelkää jojoilua painon suhteen, koska muutos ravitsemukseen on muodostunut pysyväksi.
Formoline tekee laihdutuksesta palkitsevaa
Liisa sallii nykyään itselleen myös kohtuullisesti herkuttelua, kun terveellisistä ruokailutottumuksista on muuten tullut arkea.
Liisa kannustaa käyttämään Formoline L112 -tabletteja. Kehossa tapahtuvat positiiviset muutokset motivoivat jatkamaan ja muokkaamaan ruokailutottumuksia terveellisempään suuntaan ilman tiukkaa ja kaiken kieltävää dieettiä.
– Välillä sallin herkuttelua, mutta kohtuudella. Muuttuneen ruokavalion myötä en edes kaipaa makeita herkkuja, kuten aiemmin. Välillä tulee kyllä aivan kammottava salmiakin himo, Liisa naurahtaa.
– Minulla on laihduttamiselle selkeät terveydelliset tavoitteet. Olen suhteellisen pitkä ja ylipaino rasittaa niveliäni. Lisäksi sairastan astmaa. Pudotettujen kilojen ansiosta on helpompi hengittää, myös mieltä painava diabeteksen riski pienenee, Liisa listaa.
– Laihtuminen ei tapahdu itsestään vaan vaatii työtä. Tuloksia voi joutua hetken odottamaan eikä repsahduksista pidä lannistua. En myöskään usko liian nopeaan painonpudotukseen, painonhallinta ei voi olla pysyvää ilman muutoksia ja työtä, Liisa muistuttaa.
– Formoline-tablettien hankinta on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Formoline L112 sitoo ravinnon rasvoista noin 66 %
Formoline L112 -tablettien vaikuttava aine polyglukosamiini L112 -kuitu sitoo tehokkaasti ja turvallisesti noin 66 % syödyn ravinnon rasvoista aiheuttamatta rasvaripulia. Sitoutuneiden rasvojen sisältämät kalorit eivät ole elimistön käytettävissä, joten kalorien saanti pienenee.
Formoline L112 vaikuttaa pääasiassa runsasrasvaisesta ruokavaliosta johtuvaan lihavuuteen. Laihtuakseen tulee välttää runsaasti sokeria sisältäviä elintarvikkeita, sillä niiden sisältämät kalorit ovat täysin elimistön käytettävissä.
Katso videolta farmaseutin vinkit painonpudotukseen:
Tuloksia jo kolmen kuukauden käytöllä
Formoline L112 -tablettien käyttö yhdessä vähäkalorisen ruokavalion sekä liikunnan kanssa saa tutkimuksen mukaan aikaan noin 50 % nopeamman painonpudotuksen kuin lumevalmisteen (ilman vaikuttavaa ainetta) käyttö samoissa olosuhteissa. Tutkimus osoittaa, että kolmen kuukauden säännöllisellä käytöllä yhdessä kohtuullisen ruokavalion kanssa testiryhmän paino laski keskimäärin viisi kiloa ja vyötärönympärys pieneni yhdeksän senttiä*.
Tuotteesta on kaksi vahvuutta. Vahvempaa EXTRAa suositellaan henkilöille, joilla pudotettavia kiloja on enemmän. Valmiste sopii pitkäaikaiseen käyttöön ja saavutetun painonpudotuksen ylläpitämiseen. Kliinisesti tutkitut Formoline L112 -tabletit saa helposti apteekeista ilman reseptiä.
Näillä kolmella vinkillä laihdut 50 % nopeammin:
- Nipistä kaloreista. Vähennä päivittäistä energian saantia 10–20 %. Nauti sokeripitoisia elintarvikkeita vain kohtuudella.
- Liiku aina kun voit. Arkiliikunnan lisääminen toimii tehokkaasti painonpudotuksessa.
- Formoline L112. Kaksi tablettia, kaksi kertaa päivässä (kahden eniten rasvoja sisältävän aterian yhteydessä).
Formoline L112 voi mahdollistaa sinulle hyvin siedetyn ja arkeesi sopivan tavan tukea laihtumista. Aloita laihtuminen jo tänään. Liity tuhansien tyytyväisten käyttäjien joukkoon ja hae Formoline L112 -tabletit lähimmästä apteekista tai tilaa kätevästi Olo-Apteekista.
Formoline L112 sekä Formoline L112 EXTRA ovat CE-merkittyjä lääkinnällisiä laitteita (CE 0123). Valmistaja: Certmedica International GmbH, Saksa. Jakelija: Harmonia Life Oy.
Lähteet:
*Cornelli et al. (2017). ”Long-term treatment of overweight and obesity with polyglucosamine (PG L112)”, Curr Dev Nutr 2017;1:e000919 D0I: 10.3945/cdn. 117.000919.