- Kuluttajille suunnatut hyvinvointi- ja liikuntageenitestit ovat yleistyneet. Liikuntafysiologi Petri Jalanko sanoo, että niistä ei ole juurikaan käytännön hyötyä.
- Fyysiseen suorituskykyyn vaikuttavat lukemattomat geenit ja niiden variantit. Yksittäiset geenivariantit selittävät suorituskyvyn osa-alueesta kenties vain muutamia prosentteja.
- Sen sijaan esimerkiksi harjoittelun, unen ja ravitsemuksen vaikutus suorituskykyyn on keskimäärin 50–70 prosenttia.
- Geenitieto voi silti toimia motivaattorina, jos siihen osaa suhtautua kriittisesti.
Elän ajassa, jossa oman terveyden ja hyvinvoinnin optimoimisesta haaveillaan kenties enemmän kuin koskaan aiemmin.
Jos voin helpottaa, nopeuttaa tai muuten vain parantaa suorituksiani, on mahdollisuus hyödynnettävä.
Kuluttajille suunnatut hyvinvointi- ja liikuntaominaisuuksia tutkivat geenitestit ovat yleistyneet viime aikoina.
Lääkärit Pippa Laukka ja Emilia Vuorisalmi ovat somessa kertoneet suomalaiselta Evogenomilta saamistaan geenitestituloksista, mutta palveluntarjoajia on muitakin.
Vuorisalmi on geenitestillä saanut tietää, että hän on aamuihminen ja hänellä on hyvät nopeusominaisuudet. Pikaspurteista nauttiva lääkäri on sittemmin siirtänyt tärkeät tehtävät aamuun ja saakin kertomansa mukaan nykyisin enemmän aikaan.
Tämähän on mahtavaa! Minäkin haluan tietää, millainen treeni minulle sopii ja missä lajissa voisin olla parhaimmillani.
Tilaan Evogenomilta kahden testikokonaisuuden paketin, joka on tilaushetkellä könttätarjouksessa 199 euroa.
Syljen putkiloon, lähetän näytteeni Evogenomille, josta se matkaa edelleen asiantuntijoiden tulkittavaksi ja jään jännityksellä odottamaan tuloksia. Ehkä tästä alkaa urani kestävyysurheilijana.
Toimittaja Noora Meklinin haave kestävyysurheilun huipulle nousemisesta ei ehkä olekaan haihattelua, siis jos on geeneihin uskominen. Video: Noora Meklin / YleUrheilijan geeniä ei ole olemassa
Tulokset ovat kutkuttavia. Perimäni kertoo muun muassa, että minulle kestävyysharjoittelu on keskimääräistä helpompaa ja kehityn nopeammin. Tämähän on lottovoitto!
Testitulokset näkyvät Evogenomin sovelluksessa ominaisuuksittain. Jokaisesta on maininta, miten kukin ominaisuus, kuten kehittymisnopeus kestävyysurheilussa, minulla perimäni mukaan näkyy.
Mukana voi olla myös vinkkejä, esimerkiksi kehotus levätä treenin jälkeen, vaikka perimäni mukaan koenkin lihasarkuutta keskivertoa vähemmän.

Avaa kuvien katselu

Avaa kuvien katselu
Näen jo otsikot hehkuttamassa varttuneemmalla iällä kestävyysurheilun huipulle noussutta toimittajaa, mutta liikuntafysiologi ja väitöskirjatutkija Petri Jalanko pudottaa minut nopeasti maan tasalle.
– Kuluttajageenitesteistä ei ole juuri mitään käytännön hyötyä yksilölle, Jalanko sanoo.
Tämä johtuu siitä, että fyysiseen suorituskykyyn vaikuttavat Jalangon mukaan todennäköisesti sadat tai jopa tuhannet eri geenivariantit. Lisäksi tutkimustulokset vaikutuksista ovat osin epävarmoja ja yleensä vaikutukset ovat parhaimmillaankin pieniä.
– Jotkin geenivariantit ovat keskimäärin hieman yleisempiä menestyneillä urheilijoilla, mutta mitään menestystä ennustavaa huippu-urheilijan geeniprofiilia ei ole tutkimuksissa löydetty, Jalanko sanoo.
Perimäni kertoo, että kestävyysharjoittelu on keskimääräistä helpompaa ja kehityn nopeammin. Tämähän on lottovoitto!
Noora Meklin
Kehittymisnopeuteni kestävyysurheilussa ei siis riipu vain yhdestä geenistä, vaan siihen vaikuttavat lukemattomat geenivariantit.
Sen sijaan tautidiagnostiikassa geenitesteillä saadaan tarkkoja tuloksia, sillä esimerkiksi hemofilia eli verenvuototauti puhkeaa, jos yhdessä tietyssä geenissä on tietty geenimuutos.
”Hyvän juoksijan” geenivarianttia taas ei ole tai ainakaan sellaista ei vielä tunneta.

Avaa kuvien katselu
Liikuntafysiologi ja väitöskirjatutkija Petri Jalanko ei kehottaisi rakentamaan treeniohjelmaa geenitulosten varaan. Kuva: Mika Poutala
Evogenomin toimitusjohtaja Sofia Lund kertoo, että heidän geenitesteissään analysoitavat geenivariantit on valittu tieteellisten tutkimusten pohjalta.
– Tutkimuksissa on täytynyt olla tarpeeksi vahvaa indikaatiota siitä, että tietty geenivariantti vaikuttaa johonkin ominaisuuteen, Lund avaa.

Avaa kuvien katselu
Erilaisiin ominaisuuksiin vaikuttavat monet eri geenivariantit. Evogenomin testissä asiakkaalle kerrotaan näiden geenivarianttien summavaikutus. Toimittajan tapauksessa summa kertoo, että perinnölliset ominaisuudet kasvattavat kestävyyskuntoa keskivertoa nopeammin. Kuva: Kuvakaappaus Evogenomin sovelluksesta, kuvankäsittely: Noora Meklin / YleMagnesiumtasoni on optimaalinen, mutta vain teoriassa
En suostu luovuttamaan näin vähällä.
Yksi tuloksistani kertoo, että luontainen magnesiumtasoni on optimaalinen. Eikös se tarkoita, että palaudun sukkelasti fyysisestä rasituksesta? Kai tästä nyt on hyötyä?
Ei, sillä todellisuudessa testin tulos ei kerro mitään magnesiumtasostani, vaan ainoastaan siitä, että minulla on optimaaliseen tasoon taipumusta.
Jalanko selittää, että minulla on yhdestä tai useammasta geenistä geenivariantti, joka on tutkimuksissa väestötasolla yhdistetty optimaaliseen magnesiumtasoon.
Magnesiumtasoni voin selvittää vain verikokeella.
– Näistä tuloksista ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä esimerkiksi siitä, missä lajissa voisit menestyä tai miten sinun kannattaisi harjoitella, Jalanko sivaltaa ja toivoni hiipuu.
Jos itseään haluaa testata, liikuntafysiologi suosittelee mieluummin käyttämään rahansa erilaisiin lihaskunto- tai kestävyystesteihin.
Testaa mieluummin näin
Urheiluhallit Oy kuntokartoitus 90 euroa
ODL Smart-kuntokatsastus 151 euroa
Paavo Nurmi -keskus Kuntotesti AKTIIVI 189 euroa
Tampereen urheilulääkäriasema Kuntoliikkujan testipaketti 200 euroa
Pihlajalinna Suora maksimitesti laktaattikynnysmäärityksin 320* euroa
Testien sisällöt ovat eri laajuisia, hinnat 11.8.2026.
*hinta ilman lääkärin lähetettä, lähetteellä edullisempi
Geenitesti ei ehkä ennusta suorituskykyä, mutta motivaatiobuusti on tosiasia
Ymmärrän nyt, että hyvinvointiin liittyvät geenitestit antavat parhaimmillaankin vain vihjeitä siitä, mitä voisin olla.
Jalangon karkean arvion mukaan yksittäiset geenivariantit selittävät tietystä suorituskyvyn osa-alueesta kenties vain muutamia prosentteja. Tosin joidenkin ominaisuuksien osalta vaikutus voi olla suurempikin.
Sen sijaan yleisesti arvioidaan, että harjoittelun, unen ja ravitsemuksen sekä muiden elintapojen ja ympäristötekijöiden vaikutus suorituskykyyn on keskimäärin 50–70 prosenttia.
Siitä huolimatta hihkun innosta, kun huomaan, että joihinkin asioihin perimäni antaa viimein vastauksen.
Olen vuosikausia kuvaillut itseäni helposti koukuttuvaksi. Kun aikoinaan hurahdin treenaamiseen, olinkin yhtäkkiä tilanteessa, jossa treenasin parhaimmillaan kolmesti päivässä.
Samaan syssyyn olen muistanut mainita, etten koskaan ole kokenut, että voisin jäädä koukkuun alkoholiin, sillä en koe sen antavan minulle mitään.
Ja kas vain, perimäni mukaan addiktioherkkyyteni on kohonnut, kun taas alkoholi ei tunnu minusta palkitsevalta.
Olen siis tulkinnut itseäni aivan oikein. Mutta voi veljet ja siskot, miten kiva on kuulla se joltain muulta!
Liikuntaominaisuuksia mittaavia geenitestejä
tellmeGen Starter DNA -pakkaus 89 euroa
Genorama Urheilullinen suorituskykytesti 109 euroa
Nordic Genex DNA Sport Pro 198 euroa
Evogenom My Complete Training Blueprint 249 euroa
EasyDNA NutriFit DNA-testi 299 euroa
Testien sisällöt ovat eri laajuisia, hinnat 11.8.2026.
Valmentaja Liisa Saukkonen tunnistaa reaktioni. Hän on työssään huomannut, että suomalaiset tykkäävät saada faktat mustaa valkoisella.
Eli kun viralliset tahot kehottavat välttämään raskasta liikuntaa iltaisin, niin henkilö voi toimia juuri niin, vaikka olisikin aiemmin saanut myöhäisestä liikunnasta pelkästään hyviä vaikutuksia.
Saukkonen ajattelee, että mikä tahansa tieto, minkä ihminen itsestään saa, voi motivoida.
– Onko tiedon vaikutus nyt sitten sata tai kymmenen pinnaa, niin onko sillä loppupeleissä mitään väliä? Saukkonen pohtii.

Avaa kuvien katselu
Valmentaja Liisa Saukkonen iloitsee, jos asiakas saa mistä tahansa testistä itselleen motivaatiota muutokseen. Pelkkää dataa ei silti kannata tuijottaa. Kuva: Vuokko Salo
Evogenomin viimeisimmässä asiakaskyselyssä 88 prosenttia vastaajista kertoi, että oli alkanut tehdä muutoksia oman terveytensä edistämiseksi.
– Meillä on usein vahvoja sisäistettyjä käsityksiä siitä, miten pitää syödä, liikkua ja nukkua. Osa niistä on varmasti hyödyllisiä, mutta geenitieto voi auttaa meitä ymmärtämään itseämme paremmin ja tekemään asioita, jotka toimivat omalle keholle, Sofia Lund sanoo.
Geenitieto on hyödytöntä, jos sitä ei osaa soveltaa arkeen
Liisa Saukkonen teki hetken aikaa Evogenomin kanssa yhteistyötä ja teetti silloin myös itsestään erilaisia geenitestejä.
Enemmän kuin mitään testiä, esimerkiksi geenitestiä tai verikoetta, Saukkonen painottaakin sitä, miten niistä saatuja tuloksia tulkitaan.
– Mikään geenitesti ei yksin pysty sanomaan, mikä toimii. Kaikissa testeissä pitäisi aina olla esimerkiksi lääkäri tai valmentaja kertomassa, mitä tuloksella oikein tekee, Saukkonen sanoo.
Pelkkä datan tuijottaminen voi Saukkosen mukaan olla riskikin.
– Entä jos geenitesti sanoo, että olen kestävyysurheilija ja alan treenata vain sen mukaan, mutta minulla on myös osteoporoosi, jota testi ei huomioi?
Evogenomin toimitusjohtaja Sofia Lund on samaa mieltä siitä, että irrallinen geenilistaus tai tulokset eivät yksin riitä.
– Lisäarvo tulee siitä, että geenitieto integroidaan omaan arkeen, Lund sanoo.

Avaa kuvien katselu
Sofia Lund haluaa tuoda kuluttajille ”positiivista genetiikkaa”. Evogenomin toimitusjohtaja toivoo, että geenitieto auttaa oivaltamaan itsestä asioita. Kuva: Sofia Lundin kotialbumi
Joillain geenitestiyrityksillä on tarjolla myös asiantuntijapalveluita. Esimerkiksi suomalaiselta Nordic Genexiltä voi ostaa geenitestin tulkinta- ja neuvontapalveluita.
Evogenomilla testauspakettiin kuuluu sovellus, jossa tekoälyvalmentajan kanssa voi suunnitella esimerkiksi ruokavaliot ja treenit ja jonka taustalla on oma geenitieto.
Evogenomin sovelluksessa voi jutella tekoälyn kanssa vaikkapa siitä, miten huonojen yöunien jälkeen kannattaisi liikkua, syödä ja levätä.Geenitestit ovat kelvollinen renki, mutta huono isäntä
Päädyn selailemaan geenitestieni tuloksia ja huomaan, että minulle käy kuten Jalanko ja Saukkonen ovat varoittaneet: toiveeni saavat minut ylitulkitsemaan tuloksia.
On totta, että kun aikoinaan aloitin juoksuohjelman, yllätin itsenikin kehitysnopeudella. Minkäänlaista nautintoa kestävyysharjoittelu ei minulle kuitenkaan tuonut. Silti mietin, pitäisikö taas aloittaa, vaikka mieluummin tökkisin tikkuja silmiini kuin lähtisin juoksuradalle.
– Jos alkaa pitää itseään geneettisesti vaikka kestävyysurheilijana tai huonona palautujana, se voi ohjata harjoittelua, lajivalintoja tai motivaatiota ihan väärään suuntaan ilman luotettavaa perustetta, Jalanko summaa.
Eri palveluntarjoajien sivustot lupaavat testeillä muun muassa optimaalisia harjoitusmenetelmiä ja parempaa versiota itsestäni.
On epäeettistä markkinoida tällaisia tuotteita tutkittuun tietoon pohjautuvana tapana selvittää omia harjoitusvasteita.
Petri Jalanko
Testeistä puhutaan, kuten Jalanko huomauttaa, hyvin vakuuttavasti ja viitataan esimerkiksi tutkittuun tietoon.
– On epäeettistä markkinoida tällaisia tuotteita tutkittuun tietoon pohjautuvana tapana selvittää omia harjoitusvasteita. Tutkijoiden konsensus tällä hetkellä on, että nämä testit eivät ole riittävän päteviä yksilöllisten johtopäätösten tekemiseen, Jalanko summaa.
Evogenomin tekoäly kertoi, että toimittajalla oli geenien perusteella ”edellytykset kehittyä erittäin hyväksi kestävyysurheilijaksi”.
Mitä geenitesteistä sitten jäi käteen? Maailmassa, jossa oman kehon kuunteleminen on monille vaikeaa, voi geenitesti antaa tukea omien tuntemusten äärelle pysähtymiseen.
Vankkana totuutena sitä ei silti voi pitää.
Ja kun geenisovelluksen tekoälyvalmentaja vakuuttelee uskomattomalla pokalla, että vuosia univaikeuksista kärsineen toimittajan uni on ”hyvää ja syvää”, tekee mieli kuitata koko homma huuhaana.
Kunnes havahtuu, että puolison parin viikon työmatkan aikana uni on kuin onkin sitä ”hyvää ja syvää” ja että kenties minua ja täydellisiä unigeenejäni kiusaava ongelma onkin kuorsaava unikaveri.
Taustatietoa kuluttajille suunnatuista geenitesteistä on juttua varten antanut Helsingin yliopiston geneettisen epidemiologian dosentti Teppo Varilo.