Posti lojuu viikkokausia avaamattomana eteisessä. Vastaanottaja laahustelee tohvelit jalassa kotosalla, joskus kadullakin.
Hän hymyilee katkerasti, huokaisee ja sanoo: ”Minä olen epäonnistuja, tarpeeton ihminen.”
Kyseessä voisi olla aikalaiskuvaus 2020-luvun uupuneesta ihmisestä, mutta hahmo on Anton Tšehovin (1860–1904) Kaksintaistelu-novellin päähenkilö Lajevski.
Novelli on julkaistu nyt yli tuhatsivuisessa Tšehov-suomennoksessa Onni: Valitut novellit 1880–1903 (Siltala & Sanavalinta).
– Lajevski on yleisesti ottaen tarmoton. Hän odottaa, että asiat putoavat hänen syliinsä, luonnehtii Tšehov-kääntäjä Martti Anhava.
Mestarikirjailija kirjoitti usein merkityksettömyyden vaivaamista, tarpeettomista ihmisistä. Anhavan mukaan Tšehov koki tämän ajansairautena Venäjällä.
Aateliston ajansairaus
Tšehovin lahjakkaat veljet Aleksandr ja Nikolai alkoholisoituivat varhain.
– Ehkä Anton oli huolissaan, tuleeko hänestä itsestään samanlainen, miettii Anhava.
Kaikista Tšehovin tunnetuimmista näytelmistä – Lokki, Vanja-Eno, Kolme sisarta ja Kirsikkapuisto – löytyy Anhavan mukaan ainakin yksi henkilö, joka edustaa jonkinlaista elämänpettymystä.
Kääntäjä kertoo, että ensimmäisen kerran Tšehov tarttui tarpeettomaan ihmisen tyyppiin varhaiskauden näytelmässään Ivanov (1887).
Ivanov tuntee ylivoimaisen ja käsittämättömän lamaannuksen jäytävän mieltään. Hän ei saa autetuksi sairasta vaimoaan ja kokee voimatonta ärtymystä. Jopa hänen flirttailunsa toisen naisen kanssa on vastentahtoista.
Tarpeeton ihminen ilmestyi aiheena venäläiseen kirjallisuuteen jo ennen Tšehovia. Siitä olivat kirjoittaneet Ivan Turgenev teoksessa Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1850), Aleksandr Puškin Jevgeni Oneginissa (1833) ja Mihail Lermontov Aikamme sankarissa (1840).
Kyse ei ole taloudellisesta kurjuudesta, vaan tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon. Hän tuntee osattomuutta, ei löydä paikkaansa eikä suuntaansa.
Ivanov-näytelmän keskushenkilö kokee olevansa umpikujassa. Hän ei tahdo, hän ei halua, eikä edes halua haluta. Häntä luonnehtii Anhavan sanoin ”kaiken kattava herpaantumisen tunne”, ja ”kesken kaiken väsähtäminen”.
Tarpeettomuuden voi hyväksyä
Nykyaikana moni voi tuntea itsensä tarpeettomaksi: yksinäiset, eronneet, ikääntyneet, työttömät ja digitaaliset ummikot. Myös Tšehov kertoo novelleissaan henkilöistä, jotka kokevat olevansa pois heitettyjä.
Eräässä novellissa mies huomaa olleensa vaimolle pelkkä ajuri joka on kuljettanut puolisoa yhdestä viihdykkeestä toiseen. ”Nyt en enää olisi hänelle tarpeellinen, hän pyrähtäisi pois ja minä jäisin yksin.”
Kaksintaistelu-novellin Lajevski on erityisen kiinnostava, koska tarpeettomuus ei ole hänelle ongelma, pohtii Anhava.
– Hän näkee siinä valmiin roolin. Aivan kuin hän ajattelisi: ’Jos myönnän olevani tarpeeton, silloin saan olla sellainen. Joku toinen on tämän keksinyt, mutta tämä sopii minulle.’
Anhavan mukaan yksi Tšehovin vakioelementti on ymmärtämättömyys: henkilö ei ymmärrä mitä hänelle tapahtuu. Jos novellihenkilöllä on täysi ymmärrys asioista, Tšehov esittää hänet kyseenalaisessa valossa.
Tällainen kyseenalainen hahmo on Kaksintaistelu-novellin von Koren, joka inhoaa tarpeettomia ihmisiä.
– Hän ajattelee, että jos tarpeettomia siedetään, he lisääntyvät ja täyttävät maan. Rodunjalostuksen nimissä heidät pitää suorastaan hävittää.
Anhavan mukaan von Koren on protofasisti, toisin sanoen fasisti ennen historiallista fasismiliikehdintää.
Avaa kuvien katselu
Kirjailija Martti Anhava on suomentanut Anton Tšehovin lisäksi muun muassa Fjodor Dostojevskia ja Leo Tolstoita. Kuva: Ilona AnhavaElämä tarjoaa tyhjää
Suomentaja Anhava kirjoittaa Onni-kirjan johdantosanoissa: ”Jos mikä loistaa poissaolollaan Tšehovin rakentamassa ja kuvaamassa maailmassa niin vapaus.”
Tšehov näyttää lukuisin muunnelmin kuinka ihmiset ovat vankeina elämäntilanteissaan. Jos nykymaailmassakin moni jää oman elämänsä sivustakatsojaksi, Tšehovin hahmot ovat jämähtäneet tapoihinsa, pysähtyneet oloihinsa. He potevat elämää. Erästä henkilöä Tšehov luonnehtii näin: ”Elämän liekki kyti hänessä nipin napin.”
Tšehovin pidetään maailmankirjallisuuden kenties merkittävimpinä novellistina, mutta osa Tšehovin aikalaisista suhtautui ynseästi hänen henkilöihinsä, jotka haluavat luovuttaa.
– Ajan kriitikot pitivät Tšehovia lahjakkaana ja hienona kirjoittajana. Mutta kun Tšehov valitsi tällaisia henkilöitä, silloin osa kriitikoista haukkui häntä siitä.
Tšehov tarjoaa lukijalle välinpitämättömyyttä: henkilöitä, jotka ovat kadottaneet elämänsä motivaation.
Eräs novellihenkilö sanoo olevansa ”ketään kiinnostamattoman tilastokokoelman tekijä”.
Kirjailija Thomas Mann piti Tšehovin tuotannon huippuna novellia Ikävä tarina. Se kertoo iäkkäästä professori Nikolai Stepanovitšista.
Professori havahtuu ruokapöydässä huomaamaan, että vaimo ja tytär tuntuvat epätodellisilta. Kummankin läheisen sisäinen elämä on liukunut hänen havaintojensa piirin ulkopuolelle.
Anhava kuvaa novellihahmoa:
– Hän on tehnyt loistavan karriäärin, mutta katsoessaan mitä hänelle elämästä on jäänyt käteen, hän tajuaa: ei mitään.
Rakkaus on kuollut, avioliitto jatkuu
Kirjoittaessaan avioliitosta Tšehov heittää lukijan suoraan keskelle sammunutta rakkautta, lannistunutta parisuhdetta.
Novellissa Vaimoni puolisot asuvat talon eri kerroksissa ja joskus tapaavat toisiaan kohteliaasti. Heidän välinsä eivät ole kireät, mutta koleat ja sisällyksettömät.
Avaa kuvien katselu
“Kirva syö ruohoa, ruoste rautaa, valhe sielua”, sanoo eräs henkilö venäläiskirjailija Anton Tšehovin novellissa. Kuva: Wikimedia Commons
Nimipäivä-novellissa Olga Mihailovna inhoaa miehensä teennäisyyttä ja väkinäistä hymyilyä juhlissa. Olga on paatuneisuuden perikuva: hän huomaa, ettei pysty sanomaan eikä ajattelemaan kenestäkään hyvää. ”Tympäännys ja epätoivo tukahduttivat häntä”, Tšehov kirjoittaa.
– Toisaalta aika harva muukaan kirjailija kuvaa avioliittoa, jossa menee hyvin, Anhava sanoo.
Kun erään novellin päähenkilöltä kysytään rakastaako hänen naisensa häntä, mies sanoo olevansa samalla viivalla puuterien tai papiljottien kanssa: ”Olen välttämätön kapine hänen pukeutumistarpeistossaan.”
”Kunhan vain ei sattuisi mitään”
Tšehovin novellihenkilöt saavat miettimään monia aikamme oireita: uupumusta, näköalattomuutta ja motivaation puutetta.
Myös sosiaalisten tilanteiden pelko tulee käsitellyksi.
Tšehov-suomennoskokoelman äärimmäisin hahmo on Koteloitunut ihminen -novellin opettaja Belikov. Hän on rutiineihin juuttunut arka henkilö, joka toistelee sanoja ”kunhan vain ei sattuisi mitään”.
Ylivarovainen Belikov piiloutuu vaatteidensa kätköihin, varjelee itseään ihmisiltä ja ulkoisilta vaikutteilta.
– Hänen kohdallaan sanoisin, että kyse on jo sairaudesta, Anhava sanoo.
Kun Belikoville järjestetään tuleva puoliso, hän punnitsee punnitsemistaan, jahkailee odotettavissa olevia velvollisuuksia ja vastuuta. Belikov hymyilee valjusti mutta ei kosi. Hän lykkäilee vain.
Kunhan vain ei sattuisi mitään.
Voit kuunnella alta Anton Tšehovin Lokki-näytelmän. Äänite on vuodelta 1948. Sovitus: Urpo Lauri, ohjaus: Liina Reiman ja Markus Rautio.
Avaa kuvien katselu