Pitkäaikainen melatoniinin käyttö voi olla yhteydessä sydämen vajaatoimintaan, alustava tutkimus vihjaa. Tutkijat havaitsivat, että yli vuoden melatoniinia käyttäneillä oli suurempi riski sairastua sydämen vajaatoimintaan ja kuolla muihin syihin kuin niillä, jotka eivät käyttäneet valmistetta. Asiasta kertoo Yhdysvaltojen sydänliitto AHA, ja siitä uutisoi muun muassa Gizmodo.

Tutkijat analysoivat tietoja TriNetX Global Research Network -tietokannasta, joka sisältää kymmenien tuhansien potilaiden terveystietoja useista maista. He tarkastelivat aikuisia, joilla oli diagnosoitu krooninen unettomuus ja joille oli määrätty melatoniinia vähintään vuoden ajan. Tätä noin 60 000 henkilön ryhmää verrattiin samankaltaisiin unettomuuspotilaisiin, jotka eivät käyttäneet melatoniinia.

Viiden vuoden seurantajaksolla noin 4,6 prosenttia melatoniinia käyttäneistä sairastui sydämen vajaatoimintaan, kun vastaava osuus muilla oli 2,7 prosenttia. Melatoniiniryhmään kuuluvat joutuivat useammin sairaalahoitoon sydämen vajaatoiminnan vuoksi, ja potilaat kuolivat lähes kaksi kertaa todennäköisemmin.

”Nämä löydökset kyseenalaistavat käsityksen melatoniinista vaarattomana pitkäaikaishoitona ja korostavat satunnaistettujen tutkimusten tarvetta sen sydän- ja verisuoniturvallisuusprofiilin selventämiseksi”, tutkimuksen tekijät kirjoittavat.

Ihmiskeho tuottaa melatoniinia itse luonnollisesti, ja hormoni säätelee muun muassa unirytmiä. Monissa maissa, kuten Suomessa, se on vapaasti saatavilla ravintolisänä.

Satunnainen käyttö, esimerkiksi aikaerorasituksen lievitykseen, on yleisesti ottaen turvallista aikuisille. Pitkäaikaisesta käytöstä ja sen sydänvaikutuksista tiedetään kuitenkin vähän.

Tutkimuksen tulokset esitellään tällä viikolla American Heart Associationin vuotuisessa Scientific Sessions -konferenssissa. Tutkimukseen liittyy kuitenkin merkittäviä rajoituksia: se on alustava, vertaisarvioimaton ja retrospektiivinen havainnointitutkimus, joten se ei osoita syy-seuraussuhdetta melatoniinin ja sydänvaivojen välillä.

Tutkijat pyrkivät ottamaan huomioon tärkeitä muuttujia, kuten tutkittavan asuinpaikan. Koska aineisto kuitenkin sisältää potilaita maista, joissa melatoniinia saa ilman reseptiä, osa verrokkiryhmän potilaista on voinut sitä.

Havainnot eivät siis vielä todista, että pitkäaikainen melatoniinin käyttö aiheuttaisi sydämen vajaatoimintaa, mutta tutkimus voi toimia pohjana jatkoselvityksille, joissa ilmiötä arvioidaan mahdollisesti satunnaistetuissa ja kontrolloiduissa kokeissa.