Yhdysvalloissa on todettu ensimmäinen alfa-gal-oireyhtymän aiheuttama kuolemantapaus, uutisoi AP News. Kyseessä on punkin pureman aiheuttama oireyhtymä, joka aiheuttaa allergian lihan syömiselle.
47-vuotias, perusterve liikennelentäjä New Jerseystä vieraili kesällä 2024 grillijuhlilla, jossa hän söi hampurilaisen. Neljä tuntia myöhemmin hän alkoi voida huonosti. Hänen poikansa löysi hänet tajuttomana kylpyhuoneen lattialta.
Mies kiidätettiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuolleeksi. Verikokeista löydettiin todisteita alfa-gal-oireyhtymästä.
Miehen puolison mukaan hänen nilkoissaan oli näkynyt punkin puremia aiemmin samana kesänä.
Menehtynyt mies oli jo kaksi viikkoa ennen kuolemaansa saanut vakavan kohtauksen syötyään lihaa. Tuolloin hän oli herännyt keskellä yötä vatsakipuihin ja oksensi toistuvasti, mutta lopulta nukahti uudestaan ja heräsi aamulla hyvävointisena.
Oireyhtymää voivat aiheuttaa Amblyomma americanum -punkkilajin puremat. Yli sata tuhatta yhdysvaltalaista on saanut oireyhtymästä liha-allergian.
Punkkitutkija Joshua Benoitin mukaan oireyhtymä on voinut aiheuttaa aiemminkin kuolemia, mutta tapauksia ei ole tutkittu tarpeeksi, ja kuolinsyyksi on oletettu jokin muu.