Uusi eläinlaji löytyi pohjaeläinnäytteestä. Kuva uudesta harvasukasmatolajista. Kuva on Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n sivuilta. Henna Nakari Kymijoesta…
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Kunnat vastaavat monista arkeen kuuluvista asioista, kuten kouluista, varhaiskasvatuksesta,…
Ympäristöön liittyvät terveyskysymykset nousivat huomion kohteeksi 18. kertaa järjestettävässä European Public Health Conferencessa 12.–14.11.2025. Hengitysliitto on nostamassa keskusteluun…
Euroopan ympäristökeskuksen EEA:n mukaan useimpien ympäristösuuntausten näkymät ovat Euroopassa huolestuttavia ja ne aiheuttavat suuria riskejä taloudelliselle hyvinvoinnille, turvallisuudelle…
Ympäristösitoumuksen ehtoihin kuuluu tilakohtaisen ilmasto- ja ympäristösuunnitelman teko. Suunnitelman tekeminen on pakollista kaikille ympäristösitoumuksen…
Järvenpään kaupunki tarkistaa Järvenpään yleiskaavaa 2040 Pohjois-Wärtsilän alueella. Noin 130 hehtaarin suunnittelualue koostuu pääosin rakentumattomasta metsä- ja peltomaasta…
Polttimo Groupin puheenjohtaja Pär-Gustaf Relander pitää hallituksen yrityspolitiikkaa oikeansuuntaisena, mutta tehtävää hänen mielestään vielä riittää. Polttimo Group oy:n…
Saman energiamäärän tuottaminen vaatii joko hehtaarin suuruisen aurinkovoimalan tai sata hehtaaria metsää Aurinkoenergia Aurinkovoiman osuus Suomen energiantuotannosta on…
Ympäristö|Suomessa metsänomistajia edustava MTK toivoi aiemmin, että asetus voitaisiin vielä perua kokonaan, mutta se voi tulla voimaan alkuperäisessä…
Raportti julkaistaan samaan aikaan, kun maailman johtajat kokoontuvat YK:n COP30-ilmastokokoukseen Belemiin, Brasiliaan. Juttu tiivistettynä Uusiutuvan energian kasvu ylittää…
Runkoverkkoon on tarkoitus lunastaa kymmenen metriä leveä linja, joka kulkee kahdeksalla paikkakunnalla. Satakunta Vedyn kansallinen runkoputki halkoisi Satakunnan…