Fordin pääjohtaja Jim Farley on itsetunnustettu automies eli lontoolaisittain petrolhead. Hän on myös kilpailuhenkinen automies, sillä Chevroletin napattua…
Muskeliautot olivat aikoinaan Yhdysvalloissa hyvin suosittuja, mutta innostus niitä kohtaan on laantunut. Sekä Chevrolet Camaro, että Dodge Challenger…
Fordilla on yhteys katoliseen kirkkoon, sillä edelliselle paavi Francisille lahjoitettiin yksilöity Ford Bronco hänelle nimetyn Detroitissa sijaitsevan keskuksen…
Uutisoimme eilen keskiviikkona Fordin lopettaneen virallisesti menestykseksi kaavaillun F-150 Lightningin valmistuksen. Tuotanto oli jo aiemmin keskeytyksissä, ja virallinen…
Toyota Hiluxin uusi sukupolvi on pistänyt vauhtia kaikkiin avolavoja valmistaviin merkkeihin. Yhdysvaltalaisia täysikokoisia pickupeja lukuun ottamatta Toyota Hilux…