Nasan tutkijan mukaan kyseessä saattoi olla ”pysähtyneeltä” vaikuttanut komeetta. Betlehemin tähti koristaa usein joulukuusen latvaa. Kuva Vatikaanin Pietarinaukion…
Tutkimusprofessori emeritus Markku Poutanen, 70, innostui jo1960-luvulla. Sen jälkeen hän jakanut kansalle tietoa avaruudesta lähes kaiken vapaa-aikansa. Markku…
”Ensimmäinen tähtiharrastustapaaminen, johon osallistuin, oli vuotuinen kesätapahtuma Cygnus 2015 Ylöjärvellä. Osallistuin työpajoihin ja kuuntelin esitelmiä, mutta ennen kaikkea…
Tähdenlentoja voi tänä yönä nähdä parhaimmillaan useita kymmeniä. Kuva 14. joulukuuta vuoden 2021 geminidien meteoriparvesta Yulongin lumivuorella Lijiangin…
Kuvaustyötä edesauttoi poikkeuksellisen utelias kettu, joka ilmestyi toiseenkin kertaan Dennis Lehtosen kuvauskeikalle. Tämän Dennis Lehtosen kuvan kolmen vuoden…
Satelliitti pyöritti ensimmäistä kertaa historiassa kielimallia järeällä suorittimella avaruudesta käsin. Jatkuvaa energiaa. Maata kiertävällä radalla vuorokaudenajan tai sään…
Marsissa on havaittu salaman kaltaisia sähköpurkauksia ensimmäistä kertaa. Salamoiko Marsissa? Ainakin tutkijat uskovat niin. NASA Tutkijat uskovat havainneensa…
Baikonurin avaruuskeskuksen onnettomuus voi lopettaa Venäjän avaruuslennot jopa kahdeksi vuodeksi. Roskosmoksen mukaan laukaisualusta saadaan korjattua nopeasti. Sojuz MS-28…
Etiopiassa sunnuntaina purkautunut tulivuori lähetti tuhkapilviä jopa 14 kilometrin korkeuteen. Finnairin matkustajat kokivat epäonnisen matkan Wieniin. Kuvituskuva. Jani…
– Metsäkoneemme, kuljetusverkostot ja koko infrastruktuurimme nojaavat satelliiteista saatavaan informaatioon, mutta suomalaisyritykset eivät tajua omia mahdollisuuksiaan valtavassa markkinassa,…