Kotigalaksimme ei ole avaruudessa paikoillaan, vaan se pyörii ja heiluu. Gaia-avaruusteleskoopin mittausdatasta on löytynyt Linnunradan entistäkin monimutkaisempia aaltoliikkeitä.
…
Planeetat muodostuvat emotähtiensä ympärille pölyn ja kaasun keskittymistä. Nyt tutkijat ovat saaneet ensimmäistä kertaa suoraan kuvattua protoplaneetan, jota…
Tutkijat testasivat, miten teepensaat menestyisivät avaruuden kasvihuoneissa. Tulosten perusteella astronautit voisivat nauttia teehetkistä Kuussa, mutta eivät välttämättä Marsissa.
…
Tutkijat tarkastelivat uudestaan 1970-luvulla laukaistun Pioneer-luotaimen dataa. He löysivät selkeitä viitteitä, että Venuksen pilvet muodostuvat pääasiassa vedestä.
Vanhojen…
James Webb -teleskooppi teki kaukaiselta planeetalta mullistavan havainnon. Nasan James Webb -teleskooppi on tehnyt mahdollisesti käänteentekevän löydön, jota…
Avaruus voi vaikuttaa kaukaiselta, mutta avaruusteknologia, -data ja -palvelut ovat nykyään erottamaton osa arkeamme. Avaruusteknologialla on keskeinen rooli…
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n nanosatelliitti on päättämässä 4 vuotta kestänyttä matkaansa Maan kiertoradalla. Satelliitti onnistui todistamaan, että nykyistä korkeampia…